Takaisin

10.10.2024 | B-Plan Distribution

Pirjo Honkasalon odotettu Orenda saapuu valkokankaille pääsiäisenä – elokuvan traileri on nyt julkaistu

Ohjaajamestari Pirjo Honkasalon odotetun uutuuselokuvan traileri on julkaistu. Pirkko Saision käsikirjoittama ja yhdessä Alma Pöystin kanssa tähdittämä ihmissuhdedraama saapuu valkokankaille 17.4.2025

Kotimaisen laatuelokuvan uranuurtajalta ja kansainvälisesti Suomen menestyneimpiin ohjaajiin lukeutuvalta Pirjo Honkasalolta ilmestyy uusi elokuva kymmenen vuoden tauon jälkeen. Syyllisyyden ja armon tematiikkoja käsittelevässä Orendassa kahden naisen (Alma Pöysti, Pirkko Saisio) kohtalot kietoutuvat tiivistunnelmaiseksi jännitysnäytelmäksi kaukaisella saarella. 

Orenda tuo kaksi maamme juhlituimpaa taiteilijaa, Honkasalon ja Saision, jälleen yhteisen elokuvan pariin. Ohjaaja Honkasalon ja käsikirjoittaja Pirkko Saision aikaisempiin yhteisiin näytelmäelokuviin lukeutuvat Suomen Oscar-ehdokkaaksikin aikanaan valittu, kuuden Jussi-palkinnon Betoniyö (2013) sekä kahdeksalla Jussilla palkittu Tulennielijä (1998). Palkittuna kirjailijana, teatteriohjaajana ja näyttelijänä tunnettu Saisio nähdään Orendassa ensimmäistä kertaa pitkän näytelmäelokuvan pääosassa. 

Elokuvan toisessa pääosassa nähdään Jussi-palkittu Alma Pöysti, joka on lähivuosina vakuuttanut niin yleisöt kuin kriitikotkin elokuvissa Tove (2020), Neljä pientä aikuista (2023) ja Kuolleet lehdet (2023), josta jälkimmäinen toi Pöystille myös historiallisen Golden Globe -ehdokkuuden. Orendan muissa merkittävissä rooleissa nähdään Hannu-Pekka Björkman sekä Luca Leino

Unenomaisiin saaristomaisemiin sijoittuvan, visuaalisesti pysäyttävän elokuvan on kuvannut Max Smeds ja leikannut Samu Heikkilä. Elokuvan säveltäjinä toimivat Sanna ja Elias Salmenkallio ja äänisuunnittelusta vastaa Betoniyöstäkin palkittu Jan Alvermark

Orendan ovat tuottaneet Misha Jaari ja Mark Lwoff tuotantoyhtiö Bufosta (Kuolleet lehdet, Guled & Nasra, Betoniyö). Suomalais-virolais-ruotsalaisena yhteistuotannon muina tuottajina toimivat Oscar-ehdokkaina olleet Allfilm tuottajinaan Ivo Felt ja Pille Rünk (Tangerines) sekä Plattform Produktion ja tuottaja Erik Hemmendorff (Triangle of Sadness). 

Elokuvaa ovat rahoittaneet Suomen elokuvasäätiö, Eesti Filmi Instituut, Svenska Filminstitutet, Eurimages – Council of Europe, Nordisk Film & TV Fond, Konstsamfundet & Svenska kulturfonden, Eesti Kultuurkapital, Kirkon mediasäätiö sekä Film Estonia, ja se on toteutettu yhteistyössä Ylen kanssa. Orenda saa valtakunnallisen elokuvateatteriensi-iltansa Suomessa kiirastorstaina 17.4.2025 B-Plan Distributionin levittämänä.

Lisätietoja:
Anni Leppänen
Viestintävastaava, B-Plan Distribution
anni@b-plan.fi, 050-5409595