Takaisin

04.10.2024 | B-Plan Distribution

Markus Lehmusruusun Orava-elokuvan kuvaukset käynnistyvät – Miro Lopperi näyttelee odotetun pääroolin

Miro Lopperi näyttelee pääroolin lämminhenkisessä elokuvassa, jossa luonnosta vieraantunut ihminen kohtaa maailman viimeisen oravan. Markus Lehmusruusun ohjaaman Orava-elokuvan kuvaukset käynnistyvät.

Markus Lehmusruusun ohjaaman Orava-elokuvan kuvaukset käynnistyvät ensi viikolla. Orava on tarina säntillisen ihmisen ja luonnoltaan arvaamattoman eläimen yllättävästä kohtaamisesta. Tulevaisuuden absurdiin maailmaan sijoittuva elokuva käsittelee lämmöllä ja huumorilla ihmisenä olemisen ristiriitoja – mitä on olla elävä, tunteva ja fyysinen olento äärimmäistä puhtautta ja tehokkuutta tavoittelevassa maailmassa.

Miro Lopperi tekee Oravassa odotetun ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvan pääroolin. Aikuiset-komediasarjan Pessona ja Munkkivuoren divarinpitäjänä tutuksi tullut, sekä tuoreessa Perhoset-elokuvassa esiintyvä Lopperi on vakuuttanut rooleissaan myös teatterin (mm. Q-teatteri, Suomen Kansallisteatteri, Turun Kaupunginteatteri) puolella. Fyysisyydestään ja mimiikan taidoistaan tunnettu Lopperi näyttelee tulevassa elokuvassa elävän eläimen kanssa. Elokuvan muissa merkittävissä rooleissa nähdään Mimosa Willamo, Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Heikkilä, Roderick Kabanga, Pirjo Lonka ja Eero Ritala.

Oravan on käsikirjoittanut ja sen ohjaa Markus Lehmusruusu, jonka aikaisempiin ohjauksiin lukeutuvat yleisömenestyselokuva Risto Räppääjä ja pullistelija, komediasarja Konttori, Juho Kuosmasen kanssa ohjattu draamasarja Kakarat sekä Miia Tervon kanssa ohjattu minisarja Lovi.

Oravan tarinassa yksinäinen, mutta hyväsydäminen keinotekoisten eläinten suunnittelija Pasi löytää sattumalta maailman viimeisen elävän oravan. Pasi päättää uhmata vallitsevan yhteiskunnan sääntöjä ja auttaa oravaa, mutta käykin aivan toisin kuin Pasi oli suunnitellut – orava masentuu, ja Pasi rakastuu. 

“Elokuvan taustalla on oma tragikoominen luontosuhteeni. Rakastan luontoa ja eläimiä, mutta yhtä lailla rakastan mukavaa, teknologian kyllästämää ja luonnosta monella tapaa vieraantunutta kaupunkielämääni. Tästä havainnosta syntyi idea: miltä näyttäisi tulevaisuuden maailma, jossa ei ole enää lainkaan luontoa tai eläimiä? Ja voisiko ihminen olla onnellinen tuollaisessa maailmassa?” kertoo elokuvan ohjaaja Lehmusruusu.

"Orava valikoitui yhdeksi elokuvan päätähdistä monipuolisuutensa vuoksi. Toisaalta se on hassu ja liikuttava, toisaalta rottaan rinnastettu jyrsijä ja tuholainen. Toisin sanoen täydellisen moniulotteinen elokuvahahmo!” Lehmusruusu jatkaa.

Elokuvan tuottaa Suomen johtava laatuelokuvien tuotantoyhtiö Bufo tuottajinaan Misha Jaari ja Mark Lwoff. Bufon kansainvälisiin ja kotimaisiin menestyksiin lukeutuvat muun muassa Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet, Khadar Ayderus Ahmedin Guled & Nasra ja Pirjo Honkasalon Betoniyö, sekä ohjaajan valkokankaille keväällä 2025 saapuva Orenda.

Orava-elokuvan kansainvälisinä yhteistuottajina toimivat saksalainen Pallas Film, hollantilainen Volya Films ja ruotsalainen Zentropa Sweden. Elokuvaa ovat rahoittaneet Suomen elokuvasäätiö, Deutscher Filmförderfonds, Mitteldeutsche Medienförderung, Nederlands Filmfonds, Gotlands Filmfond sekä REinvent Studios, ja se on toteutettu yhteistyössä Ylen kanssa. B-Plan Distribution tuo Oravan valkokankaille loppuvuodesta 2025.

Lisätiedot:
Viestintävastaava
Anni Leppänen
050 540 9595
anni@b-plan.fi

Kuva: Pasi ja orava. Kuvassa Miro Lopperi. Kuva: Lasse Lecklin © Bufo 2024