Takaisin

16.09.2024 | Filmikamari

Tia Kouvon Mummola Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Suomen Filmikamari ry:n tiedote, julkaistavissa heti.

Tia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittamat Mummola on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Elokuva kertoo kolmen sukupolven yhteisestä joulunvietosta, jossa suomalaisen joulun rituaalit kohtaavat perhesuhteiden jännitteet ja syvälle salatut asiat, joista ei puhuta.

Elokuvan pääosia näyttelevät Ria Kataja, Elina Knihtilä, Leena Uotila, Tom Wentzel ja Jarkko Pajunen.

Mummolan Suomen ensi-ilta oli 10. marraskuuta 2023 ja sen levitti elokuvateattereihin Aurora Studios.

Elokuva on palkittu useilla kansainvälisillä festivaaleilla. Elokuva sai vuoden elokuvan Jussi-palkinnon. Ohjaaja Tia Kouvo palkittiin Jussilla sekä ohjauksesta että käsikirjoituksesta.

Suomen Oscar-raadin mielestä elokuva on "poikkeuksellisen omaääninen ja hallitusti kerrottu Mummola näyttää, miten muoto ja tunne yhdistetään elokuvalliseksi taituruudeksi" ja sen "tarkat havainnot suomalaisesta tavallisuudesta laajenevat universaaliksi kokemukseksi, jonka lähestyttävyyttä todistaa se, että Mummola on jo saavuttanut vahvaa jalansijaa kansainvälisesti."

Elokuvan ovat tuottaneet Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:sta.

Elokuvan taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Jesse Jalonen, leikkaaja Okku Nuutilainen, lavastussuunnittelija Nanna Hirvonen, äänisuunnittelija Jorma Kaulanen sekä pukusuunnittelija Mirva Mietala.

Suomen Oscar-valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati. Valintaraadin jäseninä olivat kirjailija ja ohjaaja Sakari Kirjavainen, maskeeraaja ja maskeeraussuunnittelija Kati Koskela, käsikirjoittaja Karoliina Lindgren, ohjaaja Sameli Muurimäki, pukusuunnittelija Riitta Röpelinen, kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen ja näyttelijä Timo Teern. Raadin puheenjohtajana toimi kirjailija ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2023 ja 30. syyskuuta 2024 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 17. tammikuuta 2025. Oscar-palkinnot jaetaan 2. maaliskuuta 2025 ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa.

Tietoja Oscar-palkinnosta: www.oscars.org  

Oscar-palkintokategorioiden säännöt: www.oscars.org/oscars/rules-eligibility

Lisätietoja
Kalle Kinnunen
kpkinnunen[ät]gmail.com