Takaisin

26.08.2024 | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kino Reginan syysohjelmisto on julkaistu

Kino Reginan syyskaudella nähdään John Fordin, Wim Wendersin ja V?ra Chytilován ohjaustöitä, surrealismin merkkiteoksia sekä pohjoismaisia elokuvahelmiä.

Syksyn aikana Kino Reginassa vietetään useita elokuvallisia syntymäpäiviä. Surrealismin manifestin 100-vuotisjuhlan kunniaksi olemme kuratoineet valikoiman suuntauksen teoksia, tunnetuimpana Luis Buñuelin Andalusialainen koira (Un chien andalou, 1929) ja Kulta-aika (L’age d’or, 1930). Kohokohtana on lokakuun kinokonsertti, jossa monilahjakkaan Ringa Mannerin yhden naisen orkesteri The Hearing loihtii äänimaiseman Usherin talon häviöön (1928).

Arvovaltainen Women in Film & Television Finland täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Juhlistamme yhdistyksen 10-vuotista taivalta avoimen juhlaseminaarin sekä Sota naisten elokuvissa -esityssarjan myötä. Teemasarja esittelee suomalaisten tekijöiden elokuvia Pikkusisaresta (1999) Auf Wiedersehen Finnlandiin (2010) ja Melancholian 3 huoneeseen (2004).

Pohjoismaiden parhaita -sarjalla kunnioitetaan elokuvajärjestö Walhallan 50-vuotista historiaa. Sarjassa nähdään mm. norjalaisohjaaja Anja Breienin läpimurtoelokuva Aviovaimoja (Hustruer, 1975) sekä Lars von Trierin ensimmäinen pitkä elokuva Rikoselementti (Forbrydelsens element, 1984). Useisiin näytöksiin liittyy mielenkiintoisen vieraan pitämä alustus – seuraa siis kotisivuillemme päivittyviä näytöstietoja.

Ohjaajasarjoja läheltä ja kaukaa

Ohjaajalegenda John Ford on tunnettu ennen kaikkea länkkäreistään, mutta tällä kertaa perehdymme hänen korkeatasoiseen muuhun tuotantoonsa. Ford oli yksi amerikkalaisen elokuvan ensimmäisiä auteur-tekijöitä, ja kaikki hänen voittamansa neljä ohjaus-Oscaria tulivat muista kuin lännenelokuvista. Eeppisessä Ford ilman länttä -teemasarjassa esitetään mm. Ilmiantaja (The Informer, 1935), Vihan hedelmät (The Grapes of Wrath, 1940) ja Vaitelias mies (The Quiet Man, 1952).

Uuden saksalaisen elokuvan menestyneimpiin ohjaajiin kuuluu Wim Wenders, joka nousi kansainväliseen tietoisuuteen 1970-luvun alkupuoliskolla. Goethe Institut Finnlandin ja Wim Wenders Stiftungin kanssa toteutetussa teemasarjassa nähdään läpileikkaus ohjaajan tuotannosta. Mukana ovat mm. tie-elokuva Alice in the Cities (Alice in den Städten, 1974), omaperäinen Ripley-tulkinta Amerikkalainen ystävä (Der Amerikanische Freund, 1977), aina valloittava Paris, Texas (1984) sekä upea 3D-versio tanssielokuva Pinasta (2011).

Latinalaisen Amerikan tärkeimpiä naistekijöiden dokumentteja nähdään Cinemaissí-festivaalin kanssa toteutettavassa yhteistyösarjassa Naisdokumentaristien perintö. Eurooppalaisista naisohjaajista tutustutaan V?ra Chytilován tuotantoon, josta nähdään sekä ennen Prahan kevättä valmistuneita tšekkoslovakialaiseen uuteen aaltoon kuuluvia ohjauksia että myöhempiä töitä. Suomen elokuvaohjaajien liiton kanssa järjestettävillä Ohjaajaklubeilla vuorossa ovat Miia Tervon Ohjus (2024), Hanna Västinsalon Palimpsesti – ohita intro (2022) sekä Iiris Härmän Kurkien äiti (2024).

Urbaania tunnelmaa ja kauhuklassikoita

Kaupunkiteemasarjamme jatkaa matkaansa Pariisiin, joka on inspiroinut vuosisatojen saatossa lukuisia taiteilijoita. Pariisin vuosikymmenet -sarja näyttää rakkauden kaupungista myös rosoisemmat puolet. Yhteen maailman filmatuimmista kaupungeista sukelletaan Suurkaupungin sävelen (Rendez-vous de juillet, 1949), Pont-Neufin rakastavaisten (Les amants du Pont-Neuf, 1991) ja Amélien (Le fabuleux destin d’Amélie Poulain, 2001) siivittämänä. 

Kauhua kaipaavat pääsevät herkuttelemaan Clive Barkerin taidonnäytteistä. Monitaiturin teemasarjassa ovat itseoikeutetusti mukana sekä alkupään ikoniset Hellraiserit että Candyman (1992) ja Candyman: Farewell to the Flesh (1995).

Perheen pienimpiä saapuu hauskuuttamaan Aardmanin animaatioiden parhaimmisto. Vauhtia, vaarallisia tilanteita tai huumoria ei puutu, kun valkokankaalle karkaavat Wallace & Gromit, hienostorotta Roddy St. James, Late Lammas ja monet muut suosikit!

Tutustu koko ohjelmistoon.

Syksyn (10.9.–1.12.) liput ovat nyt myynnissä. Tervetuloa elokuviin!

 

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Pekka Pihkoluoma, viestintäkoordinaattori, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI), pekka.pihkoluoma@kavi.fi
www.kinoregina.fi, FB & IG: @kinoregina