Takaisin

30.05.2024 | Elävän kuvan keskus ELKE ry

Markku Lehmuskalliolle ja Anastasia Lapsuille kunniatuolit Cinema Orioniin

Lehmuskallio ja Lapsui saavat kunniatuolinsa maanantaina 3.6. Tilaisuudessa katsotaan jääkarhututkijan elämää seuraava elokuva Inuksuk (1988).

85-vuotias Markku Lehmuskallio on suomalaisen elokuvan jättiläinen, joka on ohjannut, tuottanut, kuvannut, käsikirjoittanut, leikannut ja äänittänyt lukuisia merkkiteoksia. Hänen laaja filmografiansa kattaa yli 30 elokuvaa. Elokuvaamisen Lehmuskallio aloitti jo 1960-luvun puolivälissä metsänhoitajatyönsä ohessa. Ensimmäisen ammattimaisen lyhytelokuvansa hän ohjasi vuonna 1974 ja työ jatkuu edelleen. Lehmuskallion elokuvat käsittelevät ihmisen ja luonnon suhdetta monin eri tavoin ja useissa eri maailmankolkissa. Hänen elokuviaan on esitetty joka puolella maailmaa festivaaleilla, televisiossa ja erikoisnäytöksissä. Markku Lehmuskallio on yksi niistä suomalaisista elokuvantekijöistä, joka tunnetaan ja jota arvostetaan maailmalla laajasti.

Sakari Toiviainen kirjoittaa Lehmuskalliota käsittelevässä kirjassaan Kadonnutta paratiisia etsimässä: "Suomalaisten elokuvantekijöiden joukossa Lehmuskallio on ainutlaatuinen: Hän kulkee omaa tietään valtavirtojen ulkopuolella, toteuttaa persoonallista näkemystään ja on kansainvälisesti arvostettu elokuvataiteilija. Kysymys on Ihmisen ja luonnon välisen tasapainon menetyksestä, pienten ihmisten ja pienten kansojen perinteiden, kielen ja elinkeinojen murenemisesta valtakulttuurin ja globaalin markkinatalouden puristuksessa. Hänen tuotantonsa on jo vuosikymmeniä osoittanut mihin suuntaan maailma on menossa, ja elokuvat ovat tässä ilmastonmuutoksen ja etnisten ristiriitojen maailmassa yhä ajankohtaisempia"

Maanantaina 3. kesäkuuta Cinema Orion kunnioittaa ainutlaatuisia elokuvantekijöitä luovuttamalla heille kunniatuolit art deco -teatterin salissa. Ohjaaja Jouko Aaltonen alustaa elokuvanäytöksen, jossa katsotaan jääkarhututkijan elämää seuraava elokuva Inuksuk (1988).

Inuksuk on inuiittien kieltä ja tarkoittaa kivirakennelmaa, jota käytettiin karibun metsästyksessä ihmisen kuvana. Elokuvassa kohtaavat pohjoinen vähemmistökulttuuri ja taiteen kokemisen funktio, ulkoiset elinolosuhteet ja ihmisen sisäinen todellisuus.

Tilaisuuden aikataulu Cinema Orionissa maanantaina 3. kesäkuuta:
17.00 Jouko Aaltonen: Näkökulmia Markku Lehmuskallion tuotantoon
17.20 Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin kunniatuolien paljastus
17.30 Elokuva Inuksuk (1988), 97 min. Elokuvan jälkeen keskustelu Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin kanssa.

Lisätiedot:
Jouko Aaltonen, jouko.aaltonen@illume.fi, +358 500 877458
cinemaorion.fi/elokuvat/inuksuk/