29.04.2022 | MIDNIGHT SUN FILM FESTIVAL Twitter Facebook
MUSIIKIN RIEMU JA YHTEISLAULU VALTAAVAT SODANKYLÄN KESÄKUUSSA
Sodankylän elokuvajuhlien musiikkielokuvien ohjelmistossa nähdään Einari Paakkasen karaokedokumentti, Peter Jacksonin Beatles-konserttielokuva, Edgar Wrightin rakkaudella tehty The Sparks Brothers ja Oscar-voittaja Summer of Soul.
Kahden poikkeusvuoden jälkeen paikan päällä Sodankylän yöttömässä yössä 15.–19.6. järjestettävät 37. elokuvajuhlat palaavat riemun ja äänen täyteisinä. Tämänkertaisena ohjelmistopaljastuksena vuorossa ovat festivaalin musiikkielokuvat.
Ohjelmistossa nähdään mm. festivaalilla Suomen ensi-iltansa saava Einari Paakkasen lämmin dokumenttielokuva Karaokeparatiisi, joka kertoo suomalaisille rakkaasta harrastuksesta, karaokesta. Kamera seuraa karaokekansaa mitä ihmeellisempiin paikkoihin, joissa laulu raikaa, niin ilossa kuin surussakin. Miesten vuoroon verratun elokuvan päähenkilöillä on kullakin elämää suurempi tarina kerrottavanaan, meistä jokainen todella on laulun arvoinen.
Festivaalin perinteiset yhteislaulut kajautetaan ilmoille Peter Jacksonin The Beatles: Get Back – The Rooftop Concert -elokuvan karaokenäytöksessä, jossa festivaalin esilaulajan rooliin palaa oikeutetusti Olavi Uusivirta. The Beatlesin legendaarinen viimeinen live-konsertti on kuvattu Savile Row’lta, Apple Corpsin katolta ja taltioitu 30. tammikuuta 1969.
Maailman salatuimman superduon The Sparksin huikean 50-vuotisen uran kiemuroihin sukeltava, Edgar Wrightin ohjaama The Sparks Brothers -dokumenttielokuva on paitsi fanin rakkauskirje, myös vaikuttava todiste siitä, että kolmatta renessanssiaan käyvä Sparks on pandemiavuosina parhaassa vireessään: uusin Drip-levy on Beatles-tasoa, kaksi hienoa ensi-iltaelokuvaa (Leos Caraxin Annette on veljesten kirjoittama ja säveltämä), Suomeen asti ulottuva kiertue uran isoimmille yleisöille. Sparks esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 3.5.2022.
Tänä vuonna parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon voittanut Summer of Soul (…or, When the Revolution Could Not Be Televised) on The Roots -hiphop-yhtyeestä paremmin tunnetun Ahmir ”Questlove” Thompsonin ohjaama huikea esikoisdokumentti, jonka aiheena on Woodstockin kanssa samana vuonna järjestetty Harlem Cultural Festival. Historiallinen festivaali saa Questloven dokumentin avulla ansaitsemansa julkisuuden. Tapahtuman keskiössä ovat aikakauden suurimmat nimet. Ainutlaatuisen arkistomateriaalin ansiosta toinen toistaan loistavampia musiikkiesityksiä tarjoilevat mm. Nina Simone, Sly Stone, Gladys Knight & the Pips, B.B. King ja Stevie Wonder.
Loppuun hieman lisätietoa Buster Keatonin Steamboat Bill Jr -mykkäelokuvakonsertin säestävästä Mauri Suménista ja hänen M/S Tempo -orkesteristaan. Suménin luotsaamassa kokoonpanossa nähdään maestron itsensä lisäksi joukko Suomen eturivin muusikoita: Jukka Myllys (pasuuna, baritonitorvi), Tomi ”Varre” Vartiainen (sähkökitara, banjo), Seppo Kantonen (piano), Ville Vannemaa (huilu, saksofonit), Timo Tolonen (sähköbasso), Anssi Nykänen (rummut). Teokseen musiikin säveltänyt Sumén soittaa lisäksi koskettimia, klarinettia, hanuria ja ukulelea. Suménin nimi on tuttu jokaiselle suomalaista elokuvaa seuraavalle. Hän on säveltänyt ääniraidan moneen suomalaiseen merkkiteokseen kuten Mika Kaurismäen Zombie ja kummitusjuna ja Veikko Aaltosen Tuhlaajapoika -elokuviin. Jälkimmäisestä hänet palkittiin parhaan elokuvamusiikin Jussi-palkinnolla. Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia lukuisiin televisiosarjoihin, kuten Ratamo, Helppo elämä ja Sydänjää.
Lisätiedot:
Sanna-Maria Nikula, tiedottaja // press@msfilmfestival.fi // 040 631 9224 // www.msfilmfestival.fi
Timo Malmi, taiteellinen johtaja // 050 301 5550
Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan
Ammattiliitto Pro ry, EU/Creative Media, Finland Festivals ry, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan wirvoitusjuomatehdas, Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Suomen Elokuvasäätiö (SES), Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Tieteen tiedotus ry ja YLE Teema