Ystävänpäivän -kampanja toi elokuviin ennätysyleisön
Maamme elokuvateatterit yhdessä elokuvien maahantuojien levittäjien kanssa järjestivät eilen toista kertaa valtakunnallisen Ystävänpäivän –kampanjan, jonka teemana oli ”Tuo ystäväsi elokuviin! Kaksi lippua yhden hinnalla”. Kutsu oli mennyt perille: eilen elokuvissa kävi 42.000 katsojaa.
Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry:n puheenjohtaja Ismo Määttä totesi: ”Kampanjamme oli menestys, monin paikoin viime vuoden Ystävänpäivän katsojaluvut kaksinkertaistuivat ja yleisöä oli paikoin kuusinkertainen määrä normaaliin tiistaipäivään verrattuna”.
Suurten kaupunkien – Helsinki, Tampere, Turku – lisäksi tarjous houkutteli runsaasti
elokuvan ystäviä mm. Joensuussa, Kajaanissa ja Vaasassa, pienemmistä paikkakunnista
kunnostautui etenkin Forssa. Valtakunnallisessa kampanjassa olivat mukana kaikki
maamme elokuvateatterit, joita on 330 elokuvasalia 220 elokuvateatterissa. Useimmilla paikkakunnilla näytäntöjen määrää lisättiin, elokuvanäytännöt alkoivat jo iltapäivällä, suuremmilla paikkakunnilla jo aamusta.
Valtakunnallisessa mainonnassa oli yhteistyökumppaneina Nelonen ja Hesburger, makeisia ja juomia kampanjahintaan tarjosivat mm. Leaf ja Sinebrychoff. Teatterit pystyivät houkuttelemaan yleisöä myös erilaisella oheisohjelmalla, etenkin lapsille järjestetyillä tapahtumilla.
Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry
Suomen elokuvatoimistojen liitto ry
lisätietoja:
Raija Nurmio
raija.nurmio@filmikamari.fi
gsm 050-555 2949