Uusi elokuvateatterikeskus Vaasaan
LEHDISTÖTIEDOTE, KINO CITY AB 28.2.2007
Kino City Ab toimii 4 paikkakunnalla: Vaasassa, Pietarsaaressa, Kemissä ja Riihimäellä. Rakensimme Pietarsaaren elokuvateatterit uusiksi vuonna 2004. Nyt on Vaasan vuoro.
Olemme jo yli kymmenen vuoden ajan suunnitelleet uutta elokuvakeskusta Vaasaan. Sijainnille on ollut useita eri vaihtoehtoja. Mieheni isoisä Abel Adams rakensi elokuvateatteri Kineman, jo 30 luvulla. Vuonna 1978 teatteri saneerattiin ja aulaan rakennettiin pikkusali. Uudeksi nimeksi tuli Adams 1&2.
Uusi Gloria valmistui 1988 uudisrakennukseen, joka rakennettiin vanhan Glorian tilalle. Nämä elokuvasalit ovat auttamattomasti vanhentuneet. Halusimme säilyttää elokuvateatterin kaupungin ydinkeskustassa. Glorian sijainti ja yhteistyö Radisson Sas Royal -hotellin kanssa osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Uusia saleja tullaan myös käyttämään hotellin ja muiden tahojen kokoustiloina. Kauppakeskuksen laajeneminen tuo myös meille lisäarvoa.
Tänä päivänä pienissä alle 100.000 asukkaan kaupungeissa yksi laadukas elokuvateatterikeskus pärjää hyvin ja pystyy tarjoamaan monipuolisen ohjelmiston kaupungin asukkaille. Esimerkiksi Ruotsissa Astoria Cinemas joutui myymään kaikki maaseutuelokuvateatterit Tukholman, Göteborgin ja Malmön ulkopuolelta. Yhteensä 12 kaupungissa SF-Bio sulki 46 salia kannattamattomana. Suomessa uudet elokuvakeskukset ovat saaneet jo Kajaani, Joensuu ja Oulu. Seuraavina vuorossa ovat Lahti ja Vaasa.
Uuteen elokuvateatterikeskus Gloriaan tulee 5 salia. Kaksi aivan uutta, jotka rakennetaan nykyisen Anttilan tavaratalon katolle. Saleista tulee huippunykyaikaisia, uusimmalla tekniikalla varustettuja. Saleissa on jyrkkä stadium-katsomo, isot valkokankaat, mukavat istuimet ja leveät rivien välit. Suurin sali on 300 ja pienempi 114 paikkaa. Nykyiset Glorian salit saneerataan ja salien väliset seinät muutetaan kiinteiksi. Salit rakennetaan kokonaan uudestaan ja lattian porrastusta jyrkennetään. Salien valkokankaat suurenevat ja paikkaluvut pienenevät. Kaikkiin saleihin tulee normaali 35mm elokuvaprojektori, mutta luonnollisesti digitalinen äänentoistojärjestelmä. Aika ei ole vielä kypsä siirtymään kokonaan digitaaliseen esitystekniikkaan, koska suurimmat Hollywood-studiot eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen tulevasta formaatista. Esimerkiksi tällä hetkellä on käytössä 2K-formaatti, mutta Sony on jo kehittänyt 4K-formaatin. Suomessa on vain yksi pilottiprojekti Helsingissä (Tennispalatsi 2), jossa on käytössä 2K-projektori.
Seuraamme jatkuvasti alan kehitystä ja olen itse lähdössä ensi viikolla Las Vegasiin elokuvateatteriomistajien suurimpaan vuotuiseen tapahtumaan Showestiin. Siellä on nähtävissä alamme uusimmat tekniset saavutukset. Luonnollisesti kärkiteemana tulee olemaan elokuvan siirtyminen selluloidilta sähköiseen formaattiin. Toivottavasti pystytään sopimaan koko maailmaa kattavasta yhteisestä standardista. Itse uskon, että tähän murrokseen menee ehkä vielä 10 vuotta.
Luonnollisesti uuden elokuvakeskuksen nimenä tulee säilymään Gloria, mutta haluamme kunnioittaa Vaasan vanhoja elokuvateattereita ja nimeämme jokaisen salin vaasalaisen vanhan elokuvateatterin mukaan, numeroinnin lisäksi. Uuden keskuksen paikkaluvut tulevat olemaan 300, 200, 114, 70 ja 70. Vastaavanlainen uuden elokuvakeskuksen perustaminen Poriin sai elokuvissakäyntien määrän kaksinkertaistumaan. Uskomme, näin myös Vaasassa tapahtuvan.
Juanita Adams
toimitusjohtaja
0400 753890
juanita.adams@kinocity.fi