Tampereen elokuvajuhlien palkitut elokuvat 2012

Tampereen elokuvajuhlien tiedote 11.3.2012

Slovakialainen animaatio Posledný autobus (2011) voitti kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon Grand Prix´n. Sen ovat ohjanneet Ivana Laucikova ja Martin Snopek. Animaatiossa joukko eläimiä pakenee metsästäjiä bussilla, mutta tulee pysäytetyiksi. Tuomaristo luonnehti elokuvaa näin: ”Elokuva on ajaton sekoitus kaikista lajityypeistä. Arkkityyppisillä hahmoilla leikittelevästä tarinasta muodostuu metaforinen painajaissatu. Elokuvan päättyessä noustaan tuntemattomille vesille suuntaavaan laivaan, joka saattaisi olla Nooan arkki.”

Parhaan fiktion palkinnon sai suomalainen, Jussi Hiltusen ohjaama Hiljainen viikko (2011). Elokuva perustuu Rovaniemellä joitakin vuosia sitten sattuneeseen ampumistapaukseen.

Dokumenttipalkinnon sai Alina Rudnitskajan ohjaama venäläinen Unohdan tämän päivän (2011). Dokumentti kertoo abortin herättämistä, naisten kokemista tunteista. Parhaan animaation palkinnon voitti We´ll become oil (2011). Ranskalais-romanialaisen sodasta kertovan elokuvan on ohjannut Mihai Grecu.

EFA-palkinnon sai unkarilainen fiktio Csicska (2011), jonka on ohjannut Attila Till. Elokuva pääsee siis kilpailemaan parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan palkinnosta. Kunniamaininnat saivat kanadalainen Thoedore Ushevin animaatio Rossignols en decembre (2011), egyptiläinen Adham Elsherifin fiktio A resident of the city (2011) ja norjalainen Magne Pettersenin fiktio Zakariassen må dø (2011).

Kansainvälisessä tuomaristossa olivat Saara Cantell (Suomi), Michael Glawogger (Itävalta), Ramyata Limbu (Nepal), Ülo Pikkov (Viro) ja Simon Young (Iso-Britannia).

Yleisöpalkinnon voitti ruotsalainen Johannes Nyholmin Las Palmas (2011).

Kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan voitti Paula Korvan ohjaama dokumentti vantaalaisen kyläkaupan kauppiaista Hypermarket Nation (2011). Tuomariston mielestä: ”Dokumentti kuvaa koskettavasti ja lämpimästi ystävyyttä, perhearvoja ja vanhan ajan bisnestraditioita.” Erikoispalkinnon sai Antti Heikki Pesosen fiktio Korsoteoria (2012), joka kertoo paremmasta elämästä haaveilevasta Ellistä. Elina Hyvärisen ohjaama dokumentti Äidit (2011) sai kunniamaininnan.

Yli 30-minuuttisten sarjassa pääpalkinnon voitti Burden of My Heart (2011). Ruandan sisällisodasta selvinneistä ihmisistä kertovan dokumentin ovat ohjanneet Iris Olsson ja Yves Niyongabo. Tuomaristo perusteli valintaansa seuraavasti: ”Tämä elokuva vie meidät pimeyden sydämeen ja näyttää meistä sellaisen puolen, jota emme itsessämme halua nähdä. Kyseessä on voimakas dokumentti selviytymisestä, vihasta ja anteeksiannosta.” Erikoispalkinnon sai Jouko Aaltosen ohjaama dokumentti Taistelu Turusta (2011). Se kertoo turkulaisten talojen purkamisesta.

Kotimaisen tuomariston muodostivat Taru Mäkelä, Simojukka Ruippo ja Mikhail Zheleznikov (Venäjä).

Risto Jarva -palkinnon sai Korsoteoria (2012). Tuomaristossa olivat Jan Ijäs, Maria Leskinen ja Liisa Penttilä. He luonnehtivat elokuvaa näin: ”Tämä elokuva naurattaa ja sattuu. Niin kuin vanha sanonta kuuluu: Pitää jaksaa nauraa vaikka sydän märkänis. Tai elokuvaa vapaasti lainataksemme: Palkittava elokuva iskee kuin K-juna raiteella seisovaan lehmään.”

Nuorisotuomariston palkinnon sai Hiljainen viikko (2011) ja kunniamaininnan Korsoteoria (2012). Tuomaristossa olivat Rosaliina Ahvenjärvi, Sami Kattelus, Tuire Lahti ja Mika Kuitunen.

Yleisöpalkinnon voitti Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama Kovasikajuttu (2012).

Kilpailut säilyttivät yleisön suosion, sillä kymmenen kilpailunäytöstä myytiin loppuun. Muussa ohjelmistossa loppuunmyytyjä näytöksiä olivat sunnuntaiaamuun mennessä Saara Cantellin carte blanche, Queerscenes 2, Lopunajan kuvia -näytökset, Nepal 2 ja 3, Viro 5 sekä lauantain Mental Nord ja Anit Prop 1.

Lisätietoja:

Festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso, 040 703 8599
Tampereen elokuvajuhlien tiedotus, puh. +358 44 952 0140
Riina Mikkonen, riina.mikkonen@tff.fi
Katariina Pasuri, katariina.pasuri@tff.fi