Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin

Seitsemään valtion taidetoimikuntaan nimettiin 74 taiteen asiantuntijajäsentä. Apurahapäätöksiä valmistelevissa jaostoissa on lisäksi 27 jäsentä. Alueellisissa taidetoimikunnissa aloittaa 112 asiantuntijaa.

Taideneuvosto valitsi toimikuntien jäsenet saamistaan ehdokkaista. Ehdotuksia pyydettiin muun muassa taiteen alan järjestöiltä, korkeakouluilta ja maakuntaliitoilta.

Ensi vuoden alusta aloittavat toimikunnat ovat entistä laaja-alaisempia. Esittävien taiteiden toimikunta päättää näyttämö-, tanssi- ja sirkustaiteen sekä performanssi- ja esitystaiteen apurahoista. Visuaalisten taiteiden toimikunta päättää kuva- ja valokuvataiteen sekä sarjakuva- ja kuvitustaiteen apurahoista. Taiteenalakohtainen vertaisarviointi turvataan alakohtaisilla jaostoilla, joita on yhteensä 14.

Taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikuntaan on koottu edustus kuudesta muusta taidetoimikunnasta. Sillä lisätään taidetoimikuntien välistä yhteistyötä. Toimikunta arvioi muun muassa matka-apurahahakemukset, joista aiemmin päätettiin ilman vertaisarviointia. Monikulttuurisuusjaosto arvioi monikulttuurisen alan hakemuksia ja vahvistaa kulttuurisen moninaisuuden tuntemusta.

”Saimme toimikuntiin monipuolisen taiteen asiantuntemuksen ja alueellisen edustuksen. Odotamme virkeää vuoropuhelua eri taiteenalojen ja toimikuntien välillä”, toteaa taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg.

Taideneuvosto ja taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijaelimiä. Toimikunnat päättävät vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kukin omalla alallaan ja alueellaan.

Lisätietoja: Taiteen tukemisen päällikkö Esa Rantanen, p.0295 330 720, esa.rantanen@minedu.fi ja taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg, tiina.rosenberg@uniarts.fi


Audiovisuaalinen taidetoimikunta

Jouko Aaltonen, elokuvaohjaaja, tuottaja, Helsinki, toimikunnan puheenjohtaja
Joonas Berghäll, tuottaja, elokuvaohjaaja, Espoo
Saara Cantell, elokuvaohjaaja, Helsinki
Mia Kivinen, valosuunnittelija, kuraattori, Helsinki
Antti Ikonen, lehtori, Helsinki
Tero Koistinen, toimitusjohtaja, Helsinki
Leena Perälä, elokuvasihteeri, Lahti
Perttu Rastas, erikoissuunnittelija, Helsinki
Minna Suoniemi, mediataiteilija, Helsinki
Päivi Valotie, toimittaja, kriitikko, Turku
Sami van Ingen, kuvataiteilija, Savonlinna

Elokuvataiteen jaosto
Jouko Aaltonen, elokuvaohjaaja, tuottaja, Helsinki, jaoston puheenjohtaja
Joonas Berghäll, tuottaja, elokuvaohjaaja, Espoo
Saara Cantell, elokuvaohjaaja, Helsinki
Tero Koistinen, toimitusjohtaja, Helsinki
Jukka-Pekka Laakso, toiminnanjohtaja, festivaalijohtaja, Tampere
Leena Perälä, elokuvasihteeri, Lahti
Päivi Valotie, toimittaja, kriitikko, Turku

Kaikkien taidetoimikuntien jäsenet löytyvät TÄÄLTÄ