Suruviesti Finnkinosta
Yllättävä uutinen tavoitti Finnkinon henkilökunnan eilen, tiistaina, puolen päivän aikaan, kun tuli tieto yrityksen kehityspäällikön Ari Saleniuksen äkillisestä poismenosta vain 48-vuotiaana.
Ari kuului Finnkinon johtoryhmään ja oli keskeinen hahmo koko yrityksen multiplex-teattereiden rakentamisen ajan. Hän oli myös koko alansa johtavia osaajia modernien elokuvateattereiden kehittämisessä.
Ari työskenteli käytännöllisesti katson koko työuransa Finnkinossa. Omassa organisaatiossaan, alaistensa parissa Aria pidettiin mukavana ja reiluna esimiehenä ja häntä arvostettiin sekä yhteistyökumppaneiden keskuudessa että Finnkinon tytäryhtiöissä Baltiassa. Jäämme kaipaamaan sekä Arin osaamista että rauhallista ja miellyttävää olemusta.
Finnkino Oy
Timo Mänty
toimitusjohtaja