SEOL-tiedote 1/2007
Elokuvasäätiö uudisti tukiohjeita
Vuoden 2007 alusta astui voimaan Suomen elokuvasäätiön uudistetut tukiohjeet. Esitystoiminnan osalta suurin osa tukiohjeistojen muutoksista on luonteeltaan täsmentäviä.
Tervetullut lisäys koskee elokuvasäätiön koulutustoimintaa. Digitaalisen elokuvajakelun koulutusohjelma on suunnattu kotimaisille tekijöille, tuottajille, levittäjille ja elokuvateattereiden henkilökunnalle. Koulutuksen toteutuminen vaatii opetusministeriön erillisrahoituksen. Jo muutaman kuukauden kokemukset digitaalisesta elokuvaesitystoiminnasta Suomessa ovat osoittaneet, että koko tuotantoketju elokuvan teosta esitystoimintaan vaatii uudenlaisia tietoja ja taitoja.
Levitystoiminnan tukiohjeistoista löytyy uusina pykälinä muun muassa digitaalisten elo-kuvakopioiden tuki (voimassa kokeiluluontoisesti 31.12.2009 asti) ja digitaalisen jakelun tuki, joka on kohdistettu kotimaisen elokuvan maksullisen verkkojakelun ja mobiilijakelun kehittämiseen.
Tuoreet tukiohjeet löytyvät pdf-muodossa nettiosoitteesta www.ses.fi/dokumentit/tukiohjeet2007.pdf
Elokuvasäätiön esitystoiminnan tuen hakuajat 2007:
– Laitehankinta- ja kunnostustuki: 31.1. ja 28.9.
– Elokuvateattereiden toimintatuki: 31.1.
– Lisäkopiotuki: ei erityistä hakuaikaa
– Digitaaliset elokuvakopiot teatterilevitykseen: ei erityistä hakuaikaa.
Eduskunta hyväksyi K 13 -ikärajan
Eduskunta hyväksyi 18. joulukuuta täysistunnossaan hallituksen esityksen kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain muuttamisesta. Laki astui voimaan uudistetussa muodossa 1.1.2007.
Elokuvateattereiden kannalta tärkein muutos laissa on uusi ikäraja K 13. Muilta osin ikä-rajat pysyvät ennallaan, samoin ikärajojen joustot.
Uudesta ikärajasta tiedottamisen avuksi Valtion elokuvatarkastamo on teettänyt tietoiskun, jonka teattereiden olisi hyvä lisätä nettisivuilleen. Tietoiskun internetlinkki on www.vet.fi/tiedote/Tiedote2006/Elokuvatietoisku.mpeg.
Elokuvatarkastamon sivuilta löytyy myös varsin hyödyllinen asiakirja ikärajaluokitusten perusteista. Koska teattereilla on välillä suuria ongelmia viestittää asiakkaille, että ikärajat perustuvat lakiin, eivät teattereiden mielivaltaan, kannattaa tarkastamon teksti lukea tarkkaan. Asiakkaille on hyvä kertoa mihin ikärajat perustuvat. Asiakirja löytyy pdf-muodossa osoitteesta www.vet.fi/Ikarajaperusteet%202007.pdf
Ikärajoista on tehty myös perinteinen, paperille präntätty esite ja juliste. Näitä lähetetään teattereille heti kun ne saadaan. VET on ilmoittanut, että materiaali tulee painosta ulos tammi–helmikuun vaihteessa.
Teatterit voivat asiakaspalvelua parantaakseen mainita ilmoittelussaan ikärajajoustosta. Esimerkiksi logomuotoinen merkintä 15/13 on täysin mahdollinen. Ilmoituksessa voi myös olla tekstinä esim. ”täysi-ikäisen seurassa kaksi vuotta nuoremmat”. Tällainen lisäys elokuvanmainokseen voisi helpottaa asiakaspalvelua.
Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta
1907 sai ensi-iltansa ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, Salaviinanpolttajat. Juhlavuoden tapahtumien osarahoitusta varten opetusministeriö on myöntänyt Suomen filmikamarille avustuksen.
Juhlavuoden aikana on tarkoitus esittää kotimaisia elokuvia – sekä vanhempia että uusia – niin paljon kuin mahdollista erilaisissa esityssarjoissa ja tilaisuuksissa elokuvateattereissa ympäri maan. Filmikamari järjestää elokuvalistauksen toimistoilta ja Suomen elokuva-arkistosta saatavilla olevista elokuvista. Teatterit voivat itse suunnitella tarjolla olevista elokuvista mieleisimmät teemakokonaisuudet. Filmikamari tukee tilaisuuksien ilmoittelua.
Juhlavuosi aukeaa Jussi-gaalassa (4. helmikuuta.). Myös YLE TV1 ja erityisesti Teema-kanava ovat omalta osaltaan mukana. YLE Teema järjestää suomalaisen elokuvan yön (26.5.). Filmikamari on mukana järjestämässä keskustelutilaisuutta uudesta suomalaisesta elokuvasta (29.5. Helsingissä). Varsinainen juhlaviikko on 25.–31.5.
Syksylle (elo–joulukuu) on suunniteltu uuden kotimaisen elokuvan näyttely Helsinkiin Lasipalatsin takapihalle, jolloin kaksipuolisissa ständeissä kerrotaan kotimaisista ensi-iltaelokuvista, myös making-of-materiaalin avulla.
Elokuva-arkisto on ystävällisesti suunnitellut juhlavuodelle logon, josta valmistetaan myös animoidut versiot. Niiden on tarkoitus näkyä televisiokanavilla kotimaisten elokuvien yhteydessä. Animaatio pyritään liittämään myös kaikkien uusien kotimaisten teatterielokuvien alkuun. Juhlavuoden logo on saatavilla ilmoituskäyttöön Filmikamarin nettisivuilta www.filmikamari.fi.
Elokuva-arkisto juhlii 50 vuotta
24.4.2007 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomen elokuva-arkisto aloitti toimintansa. SEA perustettiin vuonna 1957 Jörn Donnerin ja Aito Mäkisen aloitteesta. Jo vuotta myöhemmin SEA hyväksyttiin kansainvälisen elokuva-arkistojen liiton FIAF:in (Federation International des Archives du Film) jäseneksi. Esitystoiminta laajeni Helsingin ulko-puolelle vuonna 1969, jolloin arkistosarjat pyörähtivät käyntiin myös Turussa, Tampereella ja Oulussa. Vuonna 2007 SEA:n säännöllinen esitystoiminta käsittää pääkaupungin ohella kahdeksan muuta paikkakuntaa (Joensuu, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Rovaniemi, Tampere, Turku, Vaasa).
Elokuva-arkisto juhlii näyttävästi sekä 100-vuotista elokuvaa että SEA:n 50-vuotista taivalta. Arkisto julkaisee kevään kuluessa juhlakirjan, tutkija Sakari Toiviaisen teoksen Sata vuotta, sata elokuvaa. Tennispalatsissa sijaitsevassa Helsingin kaupungin taide-museossa avataan Tähtitaivas-näyttely, joka on avoinna yleisölle 16.2.–29.4. Näyttely koostuu loisteliaista valokuvista elokuvan klassisen kauden filmitähdistä ja näyttelijäpersoonallisuuksista. Näyttelyyn liittyvä n. 120 valokuvaa käsittävä Filmitähtien aika -kirja julkaistaan näyttelyn avajaisten yhteydessä.
50-vuotias SEA tervehtii satavuotista suomalaista näytelmäelokuvaa kotimaisen elokuvan klassikoista tehdyillä uusilla esityskopioilla. Näitä klassikkoelokuvia on mahdollisuus lainata esityksiin ympäri Suomea. Kiertue-elokuviin kuuluvat seuraavat klassikot: Vaihdokas (Teuvo Puro, 1927), Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (Jaakko Korhonen, 1931), Kaikki rakastavat (Valentin Vaala, 1935), SF-Paraati (Yrjö Norta, 1940), Rakkauden risti (Teuvo Tulio, 1946), Loviisa (Valentin Vaala, 1946), Ratavartijan kaunis Inkeri (Hannu Leminen, 1950) ja Käpy selän alla (Mikko Niskanen, 1966).
Klassikkoelokuvakiertueesta vastaavat tutkija Pasi Nyyssönen, puh. (09) 6154 0261 (pasi.nyyssonen@ sea.fi) sekä arkistonhoitaja Tommi Partanen, puh. (09) 6154 0230 (tommi.partanen@ sea.fi).
Koulukinolla 86 455 katsojaa
Hyvä elokuvateatteriväki, mukavaa alkanutta vuotta!
Elokuvatoimistoilta kerättyjen koulukinotilastojen mukaan vuonna 2006 Koulukinolla oli yhteensä 86 455 katsojaa. Se on yli 10 000 katsojaa enemmän kuin vuonna 2005 ja ylittää myös Filmihillovuoden 2004 koulukinokävijämäärän. Kannattaa siis ottaa yhteyttä oman alueen päiväkoteihin ja kouluihin ja muistuttaa opettajia Koulukinosta.
Tammikuussa 26.–27.1.2007 Koulukino on Educa-messuilla esittelemässä koulukino-toimintaa ja elokuvien oppimateriaaleja. Educa-messut ovat suurin opetusalan valta-kunnallinen koulutustapahtuma. Koulukinolla on yhteinen osasto Tuotos ry:n kanssa. Sen osoite on 2 f 51. Lisää tietoa messuista osoitteessa www.finnexpo.fi/educa
Terveisin Outi ja Anna-Liisa, www.koulukino.fi
Ylen kulttuuriuutisoinnin yhteystiedot
Yleisradio on luopunut Suomen tietotoimiston palveluista vuodenvaihteessa. STT:lle lähetetyt tiedotteet ja STT:n uutistarjonta eivät vastedes enää tavoita Yleisradion toimituksia.
Yleisradioon on perustettu oma sisäinen uutistoimisto YLE Uutiset, joka muun muassa pitää yllä suunnittelukalenteria ja kirjoittaa uutisia talon kaikkien toimitusten käyttöön: Pasilaan, Tohloppiin ja maakuntatoimituksiin.
YLE Uutisilla on keskitetty kulttuurisähköposti, jota lukevat kaikki Yleisradiossa kulttuuriuutisia ja -ohjelmia tekevät toimittajat niin radiossa, televisiossa kuin tekstivälineissäkin. Saapuvan sähköpostin pohjalta suunnitellaan ohjelmia ja kirjoitetaan uutisia myös muualla Yleisradioon
Kun vastedes laitatte julki kutsuja, tiedotteita tai muuta uutisoitavaa, lähettäkää ne aina myös osoitteeseen yle.kulttuuri@yle.fi
päällikkö Reija Hyvärinen
YLE Uutistoiminta
YLE Uutiset ja Online
puh. (09) 1480 7182, 040 7502999
kulttuuritoimittaja Anna Simojoki
YLE Uutiset
PL 24, 00024 Yleisradio
puh. (09) 1480 7168, 040 868 2661
Alustavia tilastotietoja vuodelta 2006
Filmikamarin arvion mukaan suomalaisissa elokuvateattereissa kävi 2006 n. 6,9 miljoonaa katsojaa. Katsojamäärien nousu oli edellisvuoteen (2005 6,1 miljoonaa katsojaa) verrattuna 13 %. Elokuvasäätiön laskelman mukaan kotimainen elokuva nosti katsojalukujaan 69 % vuoteen 2005 verrattuna. Kotimaiset elokuvat keräsivät yhteensä n. 1,6 miljoonaa katsojaa eli noin 23 % kaikista myydyistä lipuista.
Elokuvalipun keskihinta 2006 oli Filmikamarin arvion mukaan 7,60 euroa.
Suomen viralliset vuoden 2006 elokuvatilastot valmistunevat vuoden 2007 loppuun mennessä.
Teattereiden yhteystietoja kaivataan
Näin vuoden alkupuolella on hyvä käydä vilkaisemassa omasta postilaatikosta osoitetta, tarkistaa oma kännykkänumero, sähköpostiosoite ja teatterin internetsivujen osoite. Jos muutoksia on edellisen vuoden aikana tullut, ilmoittakaa hyvät ihmiset uudet tiedot välittömästi SEOL:iin. Näin vältetään taas vuoden päästä ahdistus kun omat elokuvateatterikalenterin yhteystiedot viittaavat naapurikunnan puolelle tai sellaiseen bittiavaruuteen, jonne lähetetty viesti häviää ikuisiksi ajoiksi ääntä päästämättä.
Uudistuneet yhteystiedot voi lähettää Tero Koistiselle (tero.koistinen@filmikamari.fi), puh. (09) 6877 2315. Soita ja purppase!
Vaihda SEOL-tiedotteesi sähköiseksi
SEOL-tiedote lähetetään tällä hetkellä sähköisenä versiona noin 140 osoitteeseen. Paperinen versio lähetetään 75:lle. Jos käytät sähköpostia mutta saat silti tiedotteen Suomen Posti Oyj:n kuskaamana, voisitko ystävällisesti ilmoittaa sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme vastedes aina yhtä innostavan lukupaketin sähköisesti.
Jos taas maailmankatsomukselliset tai muut syyt pakottavat paperiversioon, niin olemme toki ymmärtäväisiä. Jos teatterisi henkilökunnassa on sellaisia, joiden olisi mielestäsi hyvä saada SEOL-tiedote, niin ilmoittakaa sähköpostiosoite meille, niin lisäämme sen listaan. Huom! Sähköpostiosoitteiden ilmoittaja vastaa siitä, että SEOL-tiedotteen osoitelista pysyy ajan tasalla.
Filmikamarin väki toivottaa erinomaista suomalaisen näytelmäelokuvan 100-vuotisjuhlavuotta!
SUOMEN ELOKUVATEATTERILIITTO – SEOL ry
Kaisaniemenkatu 3 B 29, 00100 Helsinki, puh. (09) 6877 2315, faksi (09) 6877 2320
s-posti: filmikamari@filmikamari.fi
www.filmikamari.fi/seol