Takaisin

25.08.2020 | Night Visions -elokuvafestivaali

Pääkaupunkiseudun kesän 2020 ainoa oikea elokuvafestivaali onnistui yli kaikkien odotusten

Night Visions – The New (Ab)Normal -tapahtumassa yli 3 000 kävijää.

Sunnuntain 23. elokuuta aamuyön tunteina Helsingissä päättynyt Night Visions -festivaali kiinnosti yleisöä täysin ennennäkemättömällä tavalla. Tapahtuman 42 elokuvanäytöstä, kaksi ennakkonäytöstä sekä perjantai-illan 21. elokuuta iltatilaisuus Club (Ab)Normal keräsivät yhteensä 3 023 kävijää.

Aiempien kevätkaudella järjestettyjen Night Visions -festivaalien yleisömääriin suhteutettuna kyseessä on kävijäennätys. Elokuun 2020 festivaalilla sekä elokuvia että näytöksiä oli tavanomaista vähemmän, minkä lisäksi erikoistilanteen vuoksi kaikkiin näytöksiin oli myynnissä alle puolet näytössalien kokonaiskapasiteetista.

Night Visions – The New (Ab)Normal -festivaalin suosituin uutuuselokuva oli itävaltalaisohjaajien Severin Fialan ja Veronika Franzin toinen pitkä ohjaus, Elvis Presleyn lapsenlapsen Riley Keoughin pääosittama kauhutrilleri The Lodge (Britannia – Kanada – USA 2019). Klassikoista suosituimmaksi kohosi odotetusti Paul Verhoevenin pahamaineinen Showgirls (Ranska – USA 1995), joka nähtiin nyt ensi kertaa Suomessa restauroituna 4k-versiona. Ohjelmiston dokumenttielokuvista yleisöä kiinnosti eniten synthwave-musiikkiin puretuva Iván Castellin esikoisohjaus The Rise of the Synths (Espanja – USA 2019).

Night Visions palaa Helsingin valkokankaille jälleen kolmen kuukauden kuluttua. Perinteinen Maximum Halloween -festivaali on tarkoitus järjestää Kaisaniemen elokuvateatteri Kinopalatsissa tuttuun tapaan 25.-29. marraskuuta 2020.

 

www.nightvisions.info

www.facebook.com/nightvisionsfestival/

Twitter: @nightvisionsff

Instagram: @nightvisionsfestival

 

Night Visions pähkinänkuoressa

* Perustettu: 1997.

* Vuosittain esitetyt elokuvat yhteensä: 75-80.

* Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000.

* Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2019 elokuvia 28 eri maasta, 5 eri maanosasta.

* Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012.

* Valittu maailman suurimman riippumattoman elokuvalehden, yhdysvaltalaisen MovieMaker Magazinen laatimille listoille "25 Bloody Best Genre Fests in the World in 2020" sekä "30 Bloody Best Genre Fests in the World in 2019".

* Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä vaan ei rajoittuva festivaali.

 

Kuvamateriaali

www.filmikamari.fi/pressit

Käyttäjätunnus: press

Salasana: noutaja

Kuvat Elokuvat-valikosta otsikolla Night Visions Elokuu 2020 - The New (Ab)Normal

 

Lisätiedot

Mikko Aromaa

Festivaalijohtaja

040 5105 889

mikko.aromaa@nightvisions.info