Takaisin

22.10.2019 | Black Lion Pictures Oy

TERVETULOA SOMEONE SOMEWHERE -ELOKUVAN LEHDISTÖTILAISUUTEEN

Kutsumme teidät ma 28.10. Helsingin Tennispalatsin Sali 2:ssa järjestettävään lehdistönäytökseen ja –tilaisuuteen. Paikalla näytöksessä ovat elokuvan näyttelijät, Milla Puolakanaho ja Miska Kajanus.

HUOM! ELOKUVAN AINOA HELSINGIN LEHDISTÖNÄYTÖS
 

Lehdistötilaisuus: (Tennispalatsi, Sali 2)

10:00 Elokuva alkaa
11:25 Lehdistötilaisuus salissa
12:00 Tilaisuus päättyy

 

TIETOA ELOKUVASTA

“Hollywood ei ole määränpää, vaan mielentila”
 

– Someone Somewhere on suomalaisohjaajien lämmin elokuva yrittämisestä ja epäonnistumisesta unelmien kaupungissa

Kaliforniassa asuvien Hannu Aukian ja Jaakko Mannisen pitkä esikoiselokuva Someone Somewhere näyttää Hollywoodin niiden silmin, jotka eivät koskaan pääse parrasvaloihin paistattelemaan. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa 8.11.

Musiikkialalla ja ohjaamisen parissa pitkään työskennelleiden Hannu Aukian ja Jaakko Mannisen ensimmäinen pitkä elokuva Someone Somewhere on koskettava tarina yrittämisestä ja epäonnistumisesta Hollywoodissa, jossa kaikki unelmoivat tähteydestä. Elokuva on kuvattu ohjaajiensa pitkäaikaisessa kotikaupungissa Los Angelesissa suomalais-amerikkalaisen työryhmän voimin. Elokuvan tapahtumia inspiroivat työryhmän omat kokemukset – suurin osa elokuvan hurjimmistakin sattumuksista on totta.

“Halusimme näyttää ihmisille Hollywoodin absurdiuden ja myös sen kauneuden. Vaikka kaikkien toiveikkaiden unelmat eivät toteudukaan, niin matkaan mahtuu hienoja kokemuksia ja hämmästyttäviä kohtaamisia”, Hannu Aukia kertoo.

“Uskon että jokainen, joka on joskus muuttanut kauas kotoa työn tai unelmien perässä, voi samaistua moniin elokuvan teemoihin”, Jaakko Manninen jatkaa.

Suomalaisyleisön nähtäväksi Someone Somewhere saapuu perjantaina 8.11.

Maailmanensi-iltansa elokuva sai Yhdysvalloissa lokakuussa, kun se nähtiin osana arvostettuja BendFilm-festivaaleja Oregonissa. Elokuva oli ehdolla parhaan kuvauksen ja parhaan fiktioelokuvan sarjoissa ja sai suitsutusta muun muassa legendaariselta ohjaajalta Ron Sheltonilta .


Tarinoita elävästä elämästä

Someone Somewheren tarinan keskiössä on Milla Nurmi, joka lähtee kokeilemaan näyttelijän siipiään Los Angelesiin. Hänelle kuitenkin selviää pian, ettei elämä Hollywoodissa tunnu tai näytä samalta kuin elokuvissa. Milla törmää matkallaan värikkäisiin hahmoihin, kuten epäonnistuneeseen suomalaiseen stand up -koomikkoon, uransa lakipisteen ohittaneeseen agenttiin ja perheensä menettäneeseen kodittomaan kirjailijaan. Elokuvaa tähdittävät ensimmäisen pääroolinsa tekevä Milla Puolakanaho sekä Moderni Perhe -sarjassakin näytellyt Miska Kajanus stand-up -koomikkona. Muissa pääosissa nähdään muun muassa CSI NY -sarjassa näytellyt Corsica Wilson sekä Alexis Kerouac, joka oli elokuvan kuvausten aikaan koditon ja asui ohjaajien kotikadulla varastomajassa. Kirjailijaa näyttelevä Kerouac päätyi mukaan elokuvaan sattumalta, kun hän ystävystyi Puolakanahon kanssa tämän käydessä Los Angelesissa näyttelijäntyön kurssilla. Alexiksen ja Millan tarina elokuvassa perustuu pitkälti tositapahtumiin.

“Milla Nurmen roolihahmon tekeminen oli mielenkiintoinen haaste, koska kaikki elokuvan kohtaukset ja niiden sisällä käydyt dialogit on tehty improvisoiden. Hannulla ja Jaakolla oli kuitenkin tarkka visio kohtausten rakenteesta ja siitä, minkälaiseen lopputulokseen he halusivat näyttelijöiden pyrkivän. Työryhmän yhteistyö näkyy elokuvan hengessä, joka on erittäin välitön ja aito”, Milla Puolakanaho kertoo.

Someone Somewhere onkin ennen kaikkea tarina ihmisten välisistä kohtaamisista ja siitä, miten pelottavaa ja yksinäistä voi olla, kun tavoittelee unelmiaan sydän auki. Perillepääsyä tärkeämpää on matka. “Ei Hollywood ole mikään määränpää. Se on mielentila, ja jokainen joka siellä käy, on hetken osa sykettä”, Alexis Kerouacin hahmo kiteyttää elokuvassa.


Someone Somewhere
pitkä elokuva, 82 min.
Ohjaus: Hannu Aukia ja Jaakko Manninen
Tuottajat: Hannu Aukia, Jaakko Manninen, Miska Kajanus, Juha Ilmari Laine ja Mohammed El Manasterly
Rooleissa: Milla Puolakanaho, Miska Kajanus, Corsica Wilson, Alexis Kerouac, Kentrell Newton, Casey Kramer, Arlene Parness, Sarah Jacobs
Suomen ensi-ilta 8.11.2019
Levitys: Black Lion Pictures, https://www.blacklionpictures.fi

 

Tekijöistä


Hannu Aukia

Kansainvälisen uran luonut ohjaaja Hannu Aukia on Suomen menestyneimpiä musiikkivideo sekä mainosohjaajia. Aukia luotsaa tuotantoyhtiötään No-Officea Los Angelesista käsin ja tuottaa nyt Alex Noyerin ohjaamaa elokuvaa Conductor. Aukia on tunnettu ja palkittu erityisesti ohjaamistaan musiikkivideoista. Aukia on voittanut Emma-palkintoja Cheekille tekemistään musiikkivideoista, minkä lisäksi hän on ohjannut videoita mm. Pariisin keväälle, Sannille, Paula Vesalalle ja Anna Abreulle sekä yhdessä Jaakko Mannisen kanssa kansainvälisille artisteille. 
 

Jaakko Manninen

Emma- ja Muuvi-palkittu muusikko-ohjaaja Jaakko Manninen tunnetaan Suomessa Beats and Styles -yhtyeen DJ Controlina. Los Angelesissa vuodesta 2010 asunut Manninen vaikuttaa nykyisin useiden artistien taustalla, ja on päässyt työskentelemään muun muassa Backstreet Boysin, Kylie Minoguen ja Shaggyn kanssa. Musiikkiuran lisäksi Manninen ohjaa ja tuottaa musiikki- ja mainosvideoita No-Office-tuotantoyhtiössä. Hän on ohjannut yli 200 musiikkivideota koti- ja ulkomaisille huippuartisteille, kuten Kylie Minogue, Jake Shears (Scissor Sisters), Nile Rodgers, Iyaz, Nervo, Printz Board (Black Eyed Peas), Bomfunk Mc’s, Darude, PMMP, Cheek, Elastinen ja Alex Gaudino.


Miska Kajanus

Miska Kajanus on Floridan yliopistosta vuonna 2005 valmistunut näyttelijä ja koomikko. Alunperin iisalmelainen Kajanus työskentelee näyttelijänä, muusikkona, käsikirjoittajana ja tuottajana. Tuoreimmassa roolissaan hänet nähtiin amerikkalaisessa Moderni perhe -komediasarjassa suomalaisena tiedemiehenä. Stand up -koomikkona Kajanus on esiintynyt Suomessa ja Yhdysvalloissa. Kajanus on näytellyt myös 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvassa ja Sorjonen, Siskonpeti, sekä Downshiftaajat -sarjoissa. Miska Kajanus on asunut ja työskennellyt Los Angelesissa neljän vuoden ajan.


Milla Puolakanaho

Unelmiaan tavoittelevan Milla Nurmen rooli Someone Somewhere -elokuvassa on näyttelijä Milla Puolakanahon ensimmäinen päärooli pitkässä elokuvassa. Puolakanaho on tehnyt yhteistyötä Hannu Aukian ja Jaakko Mannisen kanssa jo vuodesta 2004, ja nyt yhteistyö tiivistyikin Puolakanaholle henkilökohtaisesti tärkeään päärooliin. Puolakanaho opiskelee käsikirjoittamista Helsingin Metropoliassa. 

PRESSIKUVAT JA LEHDISTÖMATERIAALI
https://www.blacklionpictures.fi/someone-somewhere/


 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Miika J. Norvanto / Black Lion Pictures Oy
050-539 7399, miika@blacklionpictures.fi