Takaisin

08.11.2018 | Night Visions -elokuvafestivaali

AMERIKANSUOMALAINEN EMMA TAMMI JA MUITA GENRE-ELOKUVAN MESTAREITA NIGHT VISIONS -FESTIVAALIN VIERAIKSI

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuvien festivaali Helsingissä 21.-25.11.2018.

Fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä Night Visions tuo alan tämän hetken kiinnostavimmat tekijät Suomeen. Filmmaker Magazinen vastikään yhdeksi maailman 30 parhaasta genre-elokuvatapahtumasta kohottama festivaali järjestetään 21.-25. marraskuuta Helsingin Kinopalatsissa. Amerikkalainen Filmmaker Magazine on maailman suurin riippumaton elokuva-alan ammattilehti, ja nyt festivaalille saapuvien tekijävieraiden kirjo tarjoaa katetta kansainvälisesti poikkeuksellisen merkittävälle kunniamaininnalle.

Isänsä puolelta suomalainen Emma Tammi tuo Helsinkiin western-kauhuelokuvansa The Wind (USA 2018), joka sai ensiesityksensä maailman suurimman elokuvatapahtuman Toronto International Film Festivalin ohjelmistossa syyskuussa. New Yorkissa varttunut, nykyisin Los Angelesissa omaa Mind Hive Films -yhtiötään pyörittävä Tammi on ansioitunut aiemmin dokumenttiohjaajana Yhdysvalloissa. The Wind on hänen esikoisfiktionsa.

Emma Tammi Helsingissä 21.-25.11.

Pohjois-Amerikasta Helsinkiin saapuu myös Kanadan lupaavimpiin riippumattomiin elokuvantekijöihin lukeutuva Justin McConnell. Night Visions -ohjelmistossa nähdään ohjaajan tuorein pitkä elokuva, useilla festivaaleilla palkittu psykologinen kauhutrilleri Lifechanger (Kanada 2018). McConnell työskentelee Torontossa oman Unstable Ground -tuotantoyhtiönsä lukuun tuottajana, ohjaajana, käsikirjoittajana ja leikkaajana.

Justin McConnell Helsingissä 21.-25.11.

Festivaalin kansainvälisesti kohutuin brittivieras on ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Hosking. Miehen esikoispitkä, muun muassa Taru sormusten herrasta-tähti Elijah Woodin osin tuottama groteski komedia The Greasy Strangler (USA 2016) sai viime vuonna haltioituneen vastaanoton myös Suomen elokuvateattereissa. Muun muassa Aki Kaurismäen esikuvakseen nimennyttä Hoskingia on luonnehdittu yhdeksi tämän hetken omaperäisimmistä elokuvantekijöistä. Hän saapuu Helsinkiin esittelemään uutuutensa, Yhdysvaltain tärkeimmällä festivaalilla Sundancessa maailmanensi-iltansa saaneen komedian Ihmeellinen Beverly Luff Linn (An Evening with Beverly Luff Linn, USA 2018). Emile Hirschin (Erämaan armoilleKiller Joe), uusiseelantilaistähti Jemaine Clementin (Flight of the ConchordsWhat We Do in the Shadows) ja Puisto-osasto-sarjasta tunnetun Aubrey Plazan pääosittama elokuva saa kaupallisen ensi-iltansa Suomessa festivaalin jälkeen.

Jim Hosking Helsingissä 22.-25.11.
Ihmeellinen Beverly Luff Linn elokuvateattereissa 7.12.


Pohjoismaista saapuvista festivaalivieraista nimekkäin on Christoffer Nordenrot (s. 1986). Näyttelijä ja käsikirjoittaja on yksi tärkeimmistä vaikuttajista Ruotsin elokuvavuoden suurimman yllättäjän The Unthinkablen (Den blomstertid nu kommer, Ruotsi 2018) taustalla. Ruotsalaisista tv-sarjoista tutun Nordenrotin pääosittama ja kirjoittama tieteistrilleri houkutteli Ruotsin elokuvateattereihin tänä kesänä yli satatuhatta katsojaa, ja sen esitysoikeudet on myyty jo yli sataan maahan.

Christoffer Nordenrot Helsingissä 21.-22.11.

Islantilainen Börkur Sigthorsson (s. 1978) tuo Helsinkiin ensimmäisen pitkän ohjauksensa, omaan käsikirjoitukseensa perustuvan kylmäävän huumesalakuljetustrillerin Vultures (Vargur, Islanti 2018). Loukussa-sarjan ohjaajanakin kunnostautunut Sigthorsson on Islannin kansainvälisesti menestyneimmän ohjaaja-tuottajan Baltasar Kormakurin (101 ReykjavikEverestAdrift) suojatti. Kormakur on myös Vulturesin toinen päätuottaja.

Börkur Sigthorsson Helsingissä 23.-25.11.

Tanskalaisen Rasmus Kloster Bron (s. 1985) Night Visions -ohjelmistossa nähtävä ensimmäinen pitkä elokuva Cutterhead (Tanska 2018) on klaustrofobinen, paikoin myös itävaltalaisen Michael Haneken kylmäävimmät työt mieleen tuova trilleri, joka on kuvattu Kööpenhaminan yhä kesken olevalla metrotyömaalla. Musiikkivideoita ja kansainvälisesti palkittuja lyhytelokuvia aiemmin tehnyt Bro on työskennellyt myös Vallan linnake-suosikkisarjan apulaisohjaajana.

Rasmus Kloster Bro Helsingissä 22.-24.11.

Festivaalin kokeneimpiin vieraisiin lukeutuva italialainen Sergio Stivaletti (s. 1957) on Euroopan maineikkain erikoistehostetaiteilija. 1980-luvun alussa uransa aloittanut konkari on meritoitunut eritoten eurokauhun tunnetuimman tekijän Dario Argenton työparina ja työskennellyt liki kaikkien kansainvälisesti merkittävien italialaisten genre-elokuvaohjaajien kanssa (mm. Lamberto BavaMichele SoaviRiccardo Freda). Festivaalin ohjelmistossa esitetään Stivalettin efektoima Argenton ohjaus Opera (Italia 1987), Stivalettin oma esikoisohjaus The Wax Mask (Italia 1997) ja hänen vastikään valmistunut kolmas pitkä ohjaustyönsä Rabbia Furiosa (Italia 2018), joka saa nyt Helsingissä Pohjoismaiden ensiesityksensä.

Sergio Stivaletti Helsingissä 21.-25.11.

Puolalaissyntyinen Hollywood-ohjaaja Sam Firstenberg (s. 1950) tuo Helsinkiin kolme 1980-luvun amerikkalaisen toimintaelokuvan klassikkoa. Hänen ohjauksensa American Ninja (1985), American Ninja 2: The Confrontation (1987) ja Avenging Force (1986) nähdään nyt kaikki ensimmäistä kertaa Suomessa valkokankaalla sensuroimattomassa muodossaan. Hollywoodin rakenteita 1980-luvulla ravistelleiden israelilaisten tuottajaserkusten Menahem Golanin ja Yoram Globusin luottomies Firstenberg leipoi töillään japanilaisten legendojen ninjoista länsimaisen pop-kulttuuri-ilmiön, jonka vaikutukset tuntuvat yhä. Hän myös nosti toimintasankariksi tuiki tuntemattoman Michael Dudikoffin, joka nähdään kaikkien Night Visions -ohjelmiston Firstenberg-ohjausten pääosassa.

Sam Firstenberg Helsingissä 21.-25.11.

Night Visions -festivaalin ohjelmisto ja esitysaikataulu sekä elokuvien esittelyt löytyvät osoitteesta www.nightvisions.info. Liput ovat myynnissä Finnkinon verkkokaupassa sekä kaikissa Finnkinon teattereissa.

Tiedotus, kuvat ja haastattelupyynnöt:
Tiedottaja
Janne Sundqvist
050 5464 396
janne.sundqvist@nightvisions.info

Night Visions
Festivaalijohtaja
Mikko Aromaa
040 5105 889
mikko.aromaa@nightvisions.info

Night Visions pähkinänkuoressa:
Perustettu: 1997
Vuosittain esitetyt elokuvat yhteensä: 75-80
Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000
Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2017 elokuvia 22 eri maasta, 4 eri maanosasta
Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012

http://www.nightvisions.info
https://www.facebook.com/nightvisionsfestival
https://twitter.com/nightvisionsff
https://www.youtube.com/user/nightvisionsfilmfest