Opetusministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle elvytystoimenpiteenä 2,5 miljoonaa euroa käytettäväksi elokuvateattereiden kunnostukseen ja digitalisointiin
Opetusministeriön tiedote 11-05-2009
– Elokuvateattereille kohdistettava elvytysraha ylläpitää elokuvan koko arvoketjun työllisyyttä. Aiemmin keväällä myönnetty tuotantotukipaketti saa nyt jatkoa erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolisten elokuvateattereiden toiminnan elvyttämisenä, korostaa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.
– Elokuvien esitystoiminta on Suomessa muuttumassa suhteellisen nopeaan tahtiin digitaaliseksi. Elvytystuki on osa ministeriön erityishanketta elokuvateattereiden digitoinnin edistämiseksi. Maantieteellisesti laaja ja harvaan asuttu maa edellyttää julkista panostusta, kun elokuvien esitystekniikka väistämättä muuttuu digitaaliseksi. Muutosta ei voi hidastaa, Wallin toteaa.
– Suomessa on tällä hetkellä 307 elokuvateatterisalia. Tietojeni mukaan tähän mennessä saleista on digitoitu hieman yli 30. Yhden salin digitointi maksaa arvioilta 80 000 – 100 000 euroa. Suurin osa teattereista ei selviydy digitaalisen tekniikan hankinnoista ja niihin liittyvistä teattereiden kunnostuksista nykyisellä liikevaihdollaan, joka 58 prosentilla teattereista jää jopa alle 50 000 euron. Nyt käytettävissä olevalla tukipaketilla voidaan edesauttaa runsaan 30 salin digitointia, Wallin uskoo.
– Valtakunnallisesti mahdollisimman laajan ja monipuolisen esitystoiminnan ylläpitäminen on osa nykyhallituksen elokuvapoliittisia toimenpiteitä, Wallin korostaa.
— — —
Lisätietoja:
– ylitarkastaja Leena Laaksonen, opetusministeriö, 09-160 77044 tai 040 7221324