Ohjaajien julkilausuma suomalaisen elokuvan tilanteesta

Suomalainen elokuva näyttäisi voivan hyvin. Katsojia piisaa ja elokuvat keräävät ulkomailla palkintoja.

Tosiasiassa suurin osa alan yrityksistä elää kädestä suuhun. Yksikin epäonnistuva elokuva voi viedä yhtiön konkurssiin. Päästäkseen omilleen elokuvan pitää keskimäärin saada 150 000 katsojaa. Harvat ulkomaisetkaan suurelokuvat pääsevät tuohon lukemaan.

Me ohjaajat tuemme tuottajien julistamaa tuotantosulkua. Elokuva-alan tuki on liian pieni. Tämän kokoinen kielialue ei pysty tuottamaan laadukasta elokuvaa pelkästään elokuvalipuista tulevilla tuloilla.

Elokuvanteon osa-alueet ovat jatkuvasti kalliimpia. Käytännössä tuen nollalisäys tarkoittaa elokuvan rahoituksen laskua.

Rahanpuute näkyy kaikissa tuotantovaiheen ratkaisuissa. Se voi tuottaa kekseliäisyyttä, mutta on useimmiten rajoittava tekijä. Muutama esimerkki:

Kohtauksia joudutaan hutaisemaan ilman harjoittelua ja liian tiukassa aikataulussa, jolloin tarinan edellyttämä hienovaraisuus katoaa.

Kohtaus, joka jännityksen kannalta olisi pitänyt kuvata kolmessa kuvassa, kuvataan yhdessä, jolloin jännitys katoaa.

Tunnelman kannalta tärkeä musiikki joudutaan budjettisyistä korvaamaan latteammalla vaihtoehdolla.

Tällä hetkellä rahapulasta aiheutuvan ajanpulan takia virheratkaisut kuvauksissa lisääntyvät. Kymmenet päätökset, joita ammattiohjaaja osaisi tehdä minuutissa, on nykyisin pakko tehdä puolessa minuutissa.

Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tehdään kompromisseja, mutta rajansa kaikella. Suomalaisen elokuvan sietokyky on tullut vastaan.

Elokuvan tuki on hyvä investointi. Valtiolle palautuu verotuloina ja välillisinä tuloina parhaimmillaan kaksinkertainen määrä annettuun tukeen nähden, tästäkin syystä muissa pohjoismaissa elokuvan tuki on suurempi kuin Suomessa.

Uusien ohjaajien pääsy alalle on todella vaikeaa. Tuen lisääntyessä työtilaisuuksia, oppimisen- ja näytönpaikkoja olisi vastaavasti useammalle.

Suomalaisella elokuvalla on kaikki edellytykset kivuta samalle sisällölliselle ja laadulliselle tasolle muiden pohjoismaiden kanssa. Jännitettä tai herkkyyttä, toimintaa tai koskettavuutta on kuitenkin mahdoton luoda ilman tarvittavia resursseja. Tekijöiden päällimmäisenä tehtävänä ei voi eikä saa olla vähiten latistavan kompromissin valinta.

Me ohjaajat haluamme tehdä yhä koskettavampia, kauniimpia, jännittävämpiä ja hauskempia elokuvia, jotka puhuttelevat katsojia. Elokuvan tekeminen on käsityötä, jota oppii tekemällä ja resurssien kasvaessa me kasvamme myös. Se tarkoittaa entistä parempia elokuvia.

Dome Karukoski (Tyttö, sinä olet tähti)
JP Siili (Hymypoika, Ganes)
Markku Pölönen (mm. Kivenpyörittäjän kylä, Lieksa)
Aleksi Mäkelä (mm. Pahat Pojat, Häjyt)
Aleksi Salmenperä (Miehen Työ, Lapsia ja Aikuisia)
Lenka Hellstedt (Minä ja Morrison )
Johanna Vuoksenmaa (Nousukausi, Onni Von Sopanen)
Klaus Härö (mm. Äideistä Parhain)
Kaisa Rastimo (Säädyllinen murhenäytelmä, Heinähattu ja Vilttitossu)
Ilkka Vanne (mm. Lupaus, Lakeuden Kutsu)
Joona Tena (Fc Venus)
Aku Louhimies (mm. Paha Maa, Riisuttu Mies)
Petri Kotwica (Koti-ikävä, Musta Jää)
Zaida Bergroth (Lasileuka, Heavy Metal)
John Webster (mm. Pölynimurikauppiaat, Sen edestään löytää)
Pirjo Honkasalo (mm. Melancholian 3 huonetta, Tulennielijä)
Raimo O. Niemi (mm. Poika ja Ilves, Suden Arvoitus)
Perttu Leppä (Pitkä kuuma kesä, Helmiä ja sikoja)
Tapio Piirainen (Raid)
Saara Cantell (Unna ja Nuuk)
Jarmo Lampela (mm. Joki, Eila)
Liisa Helminen (Pelikaanimies)
Virpi Suutari (Joutilaat)
Janne Kuusi (mm. Kukkia ja Sidontaa)
Atro Lahtela (mm. Silmä silmästä)
Heikki Kujanpää (Pieni pyhiinvaellus)
Sakari Kirjavainen (mm. Ken tulta pyytää)
Kari Väänänen (Klassikko, Vaiennut kylä)
Arto Koskinen (Kahlekuningas)
Kaija Juurikkala (Valo, Kyytiä Moosekselle)