Audiovisuaalisen kulttuurin linjaukset julkistettu
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut audiovisuaalisen kulttuurin linjaukset. Taustalla ovat digitaalisen teknologian myötä muuttunut toimintaympäristö, hallitusohjelman tavoitteet sekä kulttuurin määrärahojen kehitys.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mukaan Audiovisuaalisen kulttuurin poliittiset linjaukset vastaavat hallitusohjelman tavoitteisiin. Niistä tärkeimpiä ovat esimerkiksi kulttuurin tuen painottuminen taiteen ja kulttuurin sisällön luomiseen ja levittämiseen sekä elinkeinoelämän ja siinä erityisesti luovien alojen kehittäminen.
– Kulttuuripoliittisesti on tärkeää, että kaikki alan osapuolet vahvistavat kotimaisten sisältöjen syntymistä ja niiden monipuolisuutta. Kulttuurin merkitysten lisäksi kotimainen tuotanto on myös työtä kotimaisille tekijöille, Arhinmäki muistutti.
Ensimmäinen luonnos muistiosta ja linjauksista valmistui tämän vuoden tammikuussa, jonka jälkeen se lähettiin laajalle lausuntokierrokselle. Syyskuussa järjestettiin linjauksista alan toimijoiden kanssa laaja keskustelutilaisuus.
Linjausten toteuttaminen vaatii ministeri Arhinmäen mielestä jatkokeskusteluja. Ensimmäisinä toimenpiteinä ministeri Arhinmäki tulee asettamaan kaksi työryhmää sekä yhden selvityshenkilön.
Toisen työryhmän tehtävät liittyvät av-alan tiedonkeruun ja tilastoinnin kehittämiseen. Alan eri osapuolet ovat todenneet monessa yhteydessä asian tärkeyden ja kiireellisyyden. Työryhmä asetetaan marraskuun lopulla. Vuodenvaihteessa asetetaan työryhmä kehittämään av-tuotantojen rahoitus- ja tukijärjestelmää.
Marras-joulukuussa nimetään selvityshenkilö arvioimaan audiovisuaalisen kulttuurijärjestökentän toimintaa julkisen rahoituksen vaikuttavuuden näkökulmasta. Tarkoituksena on antaa toimijoille eväitä ja ohjata alan organisaatiokenttää oman toimintansa kehittämiseen.
Linkki: Audiovisuaalinen kulttuuri digitaalisessa ympäristössä. Poliittiset linjaukset