Clone-festivaali tulee jälleen
Uuteen elokuvakulttuuriin keskittyvä Clone-festivaali järjestetään Hämeenlinnan Verkatehtaalla 22.-25.11.2007. Seitsemättä kertaa pidettävän elokuvatapahtuman ykkösteemana on animaatio. Festivaalin päänäyttämönä toimii kesällä avattu uusi Biorex, joka on varustettu paitsi perinteisellä elokuvatekniikalla, myös modernilla digitaalisella 2K-esityskalustolla. Digital Cinema Matila&Röhr Oy:n operoimasta teatterista löytyy nyt maamme toinen kiinteästi asennettu digitaalinen esityskalusto. Uusittu Verkatehdas luo festivaalin pitämiseksi komeat puitteet, sillä elokuvateatterin lisäksi alueelta löytyy eri kokoisia saleja, studio, sekä laadukkaat ravintolapalvelut.
Clone pureutuu jälleen elokuvanteon ydinkysymykseen, kuinka uusi teknologia auttaa meitä kertomaan parempia ja vaikuttavampia tarinoita? Clone tarjoaa informaatiota sitä janoaville, mutta ennen kaikkea sinne tullaan nauttimaan uudesta elokuvasta huipputekniikalla esitettynä.
Tapahtuman kantavaksi teemaksi valittin animaatio, koska kotimainen animaatio on vahvassa nousussa ja toisaalta etenkin 3D-animaatio on digitaalista elokuvaa kenties puhtaimmillaan.
Ohjelmassa mm. Röllin Sydän -elokuvan ensimmäinen esitys!
Festivaalin huippuhetki tulee olemaan Röllin Sydän -elokuvan maailman ensimmäinen näytös. Elokuvan työryhmän avainhenkilöt ovat mukana juhlistamassa kotimaisen animaatioelokuvan tähän saakka huikeinta saavutusta.
Ainoana festivaalina Pohjoismaissa Clone saa jälleen myös vieraakseen maailmaa kiertävän HDFESTin. Tämän vuoden katalogista on Cloneen poimittu suuri määrä animaatioita, sekä eri kameroilla kuvattuja elokuvia. Festivaaliyleisölle tarjoillaan katsottavaksi niin suuria kansainvälisiä produktioita kuin pienempiä itsenäisten tuottajien elokuviakin.
Kansainvälinen animaatioworkshop
Clone haluaa olla tukemassa kotimaista animaatiota tuottamalla yhdessä animaation kärkihankkeen ANIMAKEn kanssa kansainvälisen animaatiotyöpajan. Workshopin vetäjiksi on saatu nimekäs kaksikko Yhdysvalloista, tuottaja Dane Smith, sekä ohjaaja Meni Trisbas, joka on työskennellyt mm. Titanicissa. Työpajan jälkeisessä paneelikeskustelussa kohtaavat maamme kovimmat animaationtekijät.
Festivaalin ohjelmisto löytyy osoitteesta: www.clone.fi
Lisätietoja:
festivaalijohtaja Jussi Myllyniemi
e-mail: jussi.myllyniemi@clone.fi
p. 044-28 41 607
tapahtumaa tukevat:
Hämeenlinnan Kaupunki, Hämeen Taidetoimikunta, BIOREX cinemas, SONY, VISIO, Radiant Graphics Oy, ANIMAKE ja Snoobi
Tuukka Konttinen
Bio Rex Distribution | Head of Distribution
Digital Cinema Matila & Röhr Oy
Tallberginkatu 1A/141, 00180 Helsinki, Finland
Tel. +358 (0)9 540 7820 Mob. +358 (0)50 313 7662
Fax. +358 (0)9 540 78210
tuukka.konttinen@biorex.fi | www.biorex.fi
www.digitalcinema.fi