Muutos valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan suoritteiden maksuasetuksessa

Opetusministeriö on antanut 29. elokuuta 2007 asetuksen, joka muuttaa Valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan suoritteiden maksullisuudesta annettua asetusta. Asetus on tullut voimaan 1.9. Muutos koskee televisioyhtiön televisiossa lähetettäväksi tarkoitettua kuvaohjelmaa, jota yhtiö pitää tilausohjelmapalvelun kautta yleisön saatavilla. Muutettu asetus ohessa.

Lisätietoja: johtaja Matti Paloheimo, puh. (09) 2285 4461 tai matti.paloheimo@vet.fi.

Opetusministeriön asetus
N:o 824
Valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan suoritteiden maksullisuudesta annetun opetusministeriön asetuksen 1 §:n muuttamisesta

Annettu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2007
Opetusministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan Valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan suoritteiden maksullisuudesta 7 päivänä joulukuuta 2006 annetun opetusministeriön asetuksen (1235/2006) 1 § seuraavasti:

1 § Kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain (775/2000) 21 §:ssä tarkoitetusta Valtion elokuvatarkastamon suorittamasta kuvaohjelman tarkastamisesta peritään maksu. Maksun suuruus on 2 euroa kutakin ohjelman alkavaa minuuttia kohden neljän ensimmäisen tunnin ajalta ja sen ylittävältä ajalta 1,50 euroa kutakin ohjelman alkavaa minuuttia kohden. Maksu on kuitenkin vähintään 36 euroa. Jos tarkastaminen koskee televisioyhtiön televisiossa lähetettäväksi tarkoitettua kuvaohjelmaa, jota yhtiö pitää tilausohjelmapalvelun kautta yleisön saatavilla, ja jos tarkastaminen suoritetaan tarkastettavaksi ilmoitettujen kuvaohjelmien luettelon ja niiden sisältökuvauksen perusteella, maksu on 25 euroa ohjelmalta. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, vuorovaikutteisen kuvaohjelman tarkastamisesta peritään 67,30 euron maksu ja, jos ohjelman tarkastus kestää enemmän kuin puoli tuntia, jokaiselta alkavalta puolelta tunnilta lisäksi 25,30 euroa. Maksu on kuitenkin enintään 337 euroa ohjelmalta. Jos tarkastusviranomaisella ei ole sellaisia laitteita, joilla kuvaohjelman tarkastaminen voidaan suorittaa, ja tarkastuksessa käytetään hakijan laitteita, 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta maksusta vähennetään kolmannes. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2007 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2009.

Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2007
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin
Hallitusneuvos Tuula Lybeck

Linkki: VET:in uutisointi