Dome Karukosken Tom of Finland valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Suomen Filmikamari ry:n tiedote 4.9.2017, julkaistavissa heti

Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Kuvataiteilija Touko Laaksosesta kertovan elokuvan käsikirjoitti Aleksi Bardy.

Tom of Finlandin ovat tuottaneet Aleksi Bardy, Miia Haavisto ja Annika Sucksdorff Helsinki-filmi Oy:stä. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 24.2.2017 ja sen levitti elokuvateattereihin Finnkinon Oy:n teatterilevitys.

Tom of Finlandin nimiroolissa on Pekka Strang. Muissa rooleissa näyttelevät muiden muassa Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky, Taisto Oksanen, Seumas Sargent ja Jakob Oftebro.

Elokuvan muuhun taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Lasse Frank, leikaaja Harri Ylönen, äänisuunnittelijat Niklas Skarp ja Christian Holm, lavastaja Christian Olander, pukusuunnittelija Anna Vilppunen, maskeeraussuunniteliljat Johanna Eliason ja Lars Carsson sekä säveltäjät Hildur Guðnadóttir ja Lasse Enersen.

Tom of Finland on rakkaustarina, joka kertoo suomalaisesta näkökulmasta kansainvälisesti merkittävän tarinan homoyhteisön historiallisesta taistelusta kohti täysiä ihmisoikeuksia.

Suomen oscar-raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Tom of Finland -elokuvaa komeasti toteutetuksi teokseksi yhdestä kansainvälisesti tunnetuimmasta suomalaisesta. Elokuva on hienosti lavastettu ja kuvattu epookki. Erityisesti raati kiitti pääosanäyttelijä Pekka Strangin tulkintaa Touko Laaksosen ainutlaatuisesta elämästä.

Suomen Filmikamarin johdolla muodostetun valintaraadin jäseninä olivat säveltäjä Johnny Lee Michaels, tuottaja Liisa Penttilä-Asikainen, ohjaaja Maria Mononen, elokuvalavastaja Marjaana Rantama, käsikirjoittaja Mikko Myllylahti, elokuvaaja Tahvo Hirvonen sekä Kati Nuora. Raadin sihteerinä toimi Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2016 ja 30. syyskuuta 2017 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 23. tammikuuta 2018. Oscar-palkinnot jaetaan 90. kerran 4. maaliskuuta 2018 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.

Lisätietoja:
Suomen Oscar-raadin puheenjohtaja
Tero Koistinen
tero.koistinen[ät]filmikamari.fi
050 323 8582

Lisätietoja Oscar-palkinnosta: www.oscars.org

Oscar-palkintokategorioiden säännöt: http://www.oscars.org/oscars/rules-eligibility

****

Suomen Filmikamari ry on 1923 perustettu elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Filmikamarin jäseniä ovat Elokuvatuottajat ry, Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry sekä Suomen elokuvatoimistojen liitto ry.