FS Film Oy:n nimi muuttuu SF Film Finland Oy:ksi 1.3.2013 alkaen

FS Film Oy:n tiedote 28.02.2013

FS Film Oy:n nimi muuttuu 1.3.2013 lähtien SF Film Finland Oy:ksi. Uusi nimi on paremmin linjassa konsernin muiden pohjoismaisten elokuvatoimistojen nimien kanssa.

SF Film Finlandin omistaa vuonna 1919 perustettu ruotsalainen Svensk Filmindustri (SF), joka on yksi maailman vanhimpia ja arvostetuimpia elokuvastudioita. SF on Pohjoismaiden johtava elokuvalevittäjä, joka toimii Ruotsin ja Suomen lisäksi myös Tanskassa (SF Film Danmark) ja Norjassa (SF Norge). SF kuuluu Bonnier-konserniin.

SF Film Finland Oy on Suomen johtava teatteri- ja DVD-elokuvien levitysyhtiö. SF Film Finland vastaa vuositasolla noin 45 teatteriensi-illan ja 400 uuden DVD-elokuvan maahantuonnista, markkinoinnista ja levityksestä Suomessa. Edustamme Suomessa Twentieth Century Foxin, Svensk Filmindustrin, Warner Bros. Picturesin, DreamWorks Animationin ja MGM:n elokuvia. Lisäksi SF Film Finland toimii aktiivisesti kotimaisten elokuvien levityksessä. Yritys on perustettu vuonna 2000.

Lisätietoja:
Tiina Virtanen / Tiedottaja / SF Film Finland Oy / tiina.virtanen@sffilm.fi / 0207 300 481