Takaisin

11.12.2018 | Night Visions -elokuvafestivaali

DUUDSONEIDEN JUKKA HILDÉNIN LYHYTELOKUVADEBYYTTI NIGHT VISIONS -ERIKOISNÄYTÖKSESSÄ

Helsingin WHS Teatteri Unionissa tarjolla marraskuun 2018 festivaalin suosikkielokuvat vielä lauantaina 15.12.2018.

Lauantaina 15.12.2018 Helsingin WHS Teatteri Unionissa järjestettävien Night Visions -erikoisnäytösten ohjelmisto kasvaa vielä lyhytelokuvatapauksella, joka on lähestulkoon suomalainen sensaatio. Suomalaistaustaisen Alex Noyerin uunituore esikoisohjaus Conductor on tuotettu Yhdysvalloissa, mutta teos on toteutettu suurilta osin kotimaisten elokuvantekijöiden yhteistyönä.

Muun muassa syntetisaattoridokumentin 808 (2014) tuottajana aiemmin meritoitunut Noyer on tuottanyt Conductorin yhdessä Hannu Aukian kanssa. Aukia on ollut aiemmin mukana muun muassa Dome Karukosken Tom of Finlandin sekä Aleksi Salmenperän Tyhjiö-elokuvan tuotannoissa. Musiikin on säveltänyt nykyään Los Angelesissa asuva virtuoosi Jaakko Manninen, joka tunnetaan parhaiten Beats and Styles -yhtyeen laulajana ja kitaristina. Äänitöistä vastaa huikean uran Hollywoodissa luonut Jussi Tegelman, joka on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Sam Raimin ja Zack Snyderin kaltaisten supertähtiohjaajien kanssa.

Näyttelijäjoukkoon suomalaisväriä tuo Duudsonit-ryhmän amerikkalaistunut jäsen Jukka Hildén, joka tekee nyt lyhytelokuvadebyyttinsä kameran edessä. Hildénin yllätysrooli on siinä määrin shokeeraava, että lopputulosta ei voi suositella alaikäisille tai herkkävatsaisille.

Conductor on niittänyt viimeisen muutaman kuukauden aikana festivaalimenestystä Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Portugalissa, Australiassa ja Meksikossa. Meksikon tärkeimmällä kauhu- ja fantasiaelokuviin erikoistuneella festivaalilla Mexico Cityn Morbidossa elokuva voitti kansainvälisen lyhytelokuvakilpailun kakkospalkinnon Hopeisen pääkallon. Näin Conductor myös asettui osaksi kotimaisen elokuvan latinomenestyksen jatkumoa; samaisen lyhytelokuvakilpailun pääpalkinnon Kultaisen pääkallon voitti vuonna 2014 suomalainen Christer "CHRZU" Lindström ohjauksellaan Nightsatan and the Loops of Doom.

Kompaktisti seitsemänminuuttinen Conductor esitetään lauantaina 15.12.2018 Helsingin WHS Teatteri Unionissa (katuos. Siltavuorenranta 18, 00170 Helsinki) klo 19.15 marraskuun 2018 Night Visions -festivaalin yleisöpalkinnon voittajaelokuvan, Leigh Whannellin ohjauksen Upgrade (Australia 2018) alkukuvana.

Liput ovat myynnissä nyt osoitteessa www.teatteriunion.fi.

Lisätiedot:
Mikko Aromaa
Festivaalijohtaja, Night Visions International Film Festival
mikko.aromaa@nightvisions.info / 040-510 5889

http://www.nightvisions.info
https://www.facebook.com/nightvisionsfestival
https://twitter.com/nightvisionsff
https://www.youtube.com/user/nightvisionsfilmfest