Takaisin

25.10.2018 | Black Lion Pictures Oy

THE NAME OF THE GAME –ELOKUVAN TRAILERI JULKAISTU

Kotimaisen peliteollisuuden salat julki 23.11.2018.

The Name of the Game on komediallinen dokumenttielokuva, jossa seurataan legendaarisen arcade-pelien suunnittelija Eugene Jarvisinja suomalaisen pelinkehittäjä Housemarquen yhteistyötä. The Name of the Gamen vaiherikas matka antaa katsojalle ainutkertaisen – ja sensuroimattoman – pääsyn ennakoimattomaan ja hulluun videopelin teon maailmaan sekä kotimaisen peliteollisuuden kansainvälistymiseen. Elokuva saa teatteriensi-iltansa 23.11.2018.

 

Juuri julkaistu traileri väläyttää kotimaisten pelintekijöiden arkea: https://youtu.be/5TjJjhp_KUk

 

Elokuvan ovat ohjanneet Paul J. Vogel, joka viimeistelee maisterin opintojaan USC: School of Cinematic Arts -koulussa Los Angelesissa sekä Jarno Elonen, joka on työskennellyt 90-luvulta lähtien pelialalla.

Elokuvan ainoa Helsingin lehdistönäytös järjestetään tiistaina 13.11. klo 11:30 Helsingin Kinopalatsissa (Sali 1). Paikalla mm. elokuvan ohjaaja Paul J. Vogel.

 

TAUSTAA


The Name of the Game kertoo tarinan pelintekijöistä, kaveruksista, jotka antavat kaikkensa unelmien peliprojektille. Kyseessä on komedia videopelien maailmassa. Kuvausryhmä seurasi pelintekijöitä herkeämättä kolmen vuoden ajan viidessä eri maassa. Dokumentti avaa riskialttiin pelialan kulissien takaista elämää ennennäkemättömällä tavalla. Pelin taustalta löytyy luovuutta, kosteita iltoja, onnistumisia, mutta myös taloushuolia, mokia ja irtisanomisia. Hyppää mukaan pyörremyrskyn keskelle!

 

PRESSIKUVAT JA LEHDISTÖMATERIAALI

http://www.blacklionpictures.fi/press/notg/ 

 

FACEBOOK

https://www.facebook.com/nameofthegamemovie

 

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT

Miika J. Norvanto / Black Lion Pictures Oy
miika@blacklionpictures.fi
050-539 7399