Takaisin

22.10.2018 | Making Movies Oy

Hevi reissulle palkinto Varsovassa

Suomalainen komediaelokuva Hevi reissu voitti palkinnon Varsovan kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Hevi reissu voitti näytelmäelokuvien yleisöpalkinnon viikonloppuna päättyneillä Varsovan 34. elokuvafestivaaleilla. Varsovan festivaalit ovat yksi itäisen Euroopan tärkeimmistä elokuvafestivaaleista.

 

Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ohjaama Hevi reissu on saanut tänä vuonna myös yleisöpalkinnot Miskolz:issa Unkarissa Jameson Cinefest -festivaaleilla ja Fantasy Filmfestillä Saksassa sekä parhaan elokuvan palkinnon Oostenden elokuvafestivaaleilla Belgiassa Taste of Europe -sarjassa. Hevi reissu reissaa muutenkin hyvin – elokuvan levitysoikeudet on myyty lähes kahteenkymmeneen maahan ja sitä levitetään parhaillaan Yhdysvalloissa.

Yli kolmen miljoonan euron budjetilla tehty Hevi reissu on kallein Suomessa koskaan tuotettu komedia. Elokuva kertoo pohjoissuomalaisesta hevibändistä, joka pyrkii puoliväkisin soittamaan isolle festarikeikalle. Elokuvaa tähdittävät Johannes Holopainen, Minka Kuustonen ja Ville Tiihonen. Elokuvan ovat tuottaneet Kai Nordberg ja Kaarle Aho/ Making Movies Oy.


 

https://wff.pl/en/news/audience-award-34wff

 

lisätietoja:

 

Maria Vilkki/ Making Movies Oy

+358415195767