Takaisin

29.08.2018 | Finnkino Oy

Mamma Mia! Here We Go Again on nyt vuoden katsotuin elokuva - yli 300 000 katsojaa vain 40 päivässä

Elokuva on kerännyt ensimmäisenä kuluvan vuoden ensi-illoista yli 300 000 katsojaa valkokankaiden ääreen.

Mamma Mia! Here We Go Again nousi eilen vuoden 2018 katsotuimmaksi elokuvaksi Suomen elokuvateattereissa. Suositun Mamma Mia! Elokuvan jatko-osa on kerännyt ensimmäisenä kuluvan vuoden ensi-illoista yli 300 000 katsojaa valkokankaiden ääreen. Huipputulokseen päästiin vain 40 päivässä ensi-illasta. Elokuvaa on esitetty yli 120 teatterissa ympäri maan ja se on edelleen yli 80 teatterin ohjelmistossa. Levittäjänä toimii Finnkinon elokuvalevitys.

Rakastetun musikaalin tarinaa jatkavassa elokuvassa palataan takaisin maagiselle Kalokairin saarelle Kreikkaan, kokonaan uuden ABBAn kappaleisiin pohjautuvan musikaalin pariin. Rooleihinsa palaavat mm. Oscar®-voittaja Meryl Streep, Amanda Seyfried, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård sekä Oscar®-voittaja Colin Firth. Uusina nimiä mukana ovat mm. Lily James (Downton Abbey) ja Cher. Benny Andersson ja Björn Ulvaeus vastaavat elokuvan musiikista ja laulujen sanoista, ja toimivat vastaavina tuottajina.

Mamma Mia! Here We Go Again -traileri:



Stillkuvat elokuvasta median käyttöön:
www.upimedia.com (rekisteröidy käyttäjäksi Request Access -linkistä)

 

Lisätiedot medialle elokuvasta:

Liisa Sauri
Marketing Coordinator
Theatrical Distribution
FINNKINO OY
Mannerheimintie 113
FI-00280 Helsinki – Finland
Tel. +358 50 3585488
liisa.sauri@finnkino.fi
www.finnkinob2b.fi/elokuvalevitys/

Social media: @Leffamaailma | #leffamaailma