Takaisin

13.08.2018 | Finnkino Oy

Jasper Pääkkösen tähdittämä BlacKkKlansman singahti viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi

ABBA-musikaali Mamma Mia: Here We Go Again kohosi vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi.

Spike Leen elokuva BlacKkKlansman, jossa suomalaisnäyttelijä Jasper Pääkkönen näyttelee yhtä avainrooleista, sai perjantaina ensi-iltansa elokuvateattereissa ja nousi viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi 21 728 katsojalla.

Viikonloppu toi myös muutoksen vuoden katsotuimpien elokuvien tilastoon: 20.7. ensi-iltansa saanut, ABBAn musiikkiin perustuva musikaali Mamma Mia! Here We Go Again nousi vuoden 2018 katsotuimmaksi elokuvaksi yhteensä 236 516 katsojalla.

Molemmat elokuvat levittää elokuvateattereissa Finnkinon elokuvalevitys, joka edustaa Suomessa Universal Studiosin elokuvia. ”Osasimme odottaa BlacKkKlansmanille menestystä, mutta luvut yllättivät meidät iloisesti. Jasper Pääkkösen hieno roolisuoritus ja elokuvan ajankohtaisuus nostivat sen suomalaisyleisön tietoisuuteen. Näytökset olivat monin paikoin loppuunmyytyjä ja ensi viikonlopulle saamme lisää saleja elokuvalle. Myös Mamma Mia! Here We Go Again jatkaa vahvasti elokuvateattereiden ohjelmistossa”, sanoo elokuvalevityksen päällikkö Mika Nieminen.

Spike Leen (Mm. Do The Right Thing - Kuuma päivä ja Malcolm X) uutuuselokuva BlacKkKlansman on tositapahtumiin perustuva tarina afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistuu soluttautumaan Ku Klux Klaniin. Jasper Pääkkönen nähdään elokuvassa häijynä klaanin jäsenenä. Päärooleja näyttelevät John David Washington ja Adam Driver. BlacKkKlansman sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa toukokuussa ja palkittiin Grand Prix'lla. Traileri: https://youtu.be/Z_DubxSgMbk

Mamma Mia! Here We Go Again on kokonaan uusi, ABBAn kappaleisiin pohjautuva musikaali, joka jatkaa huippusuositun Mamma Mia! -elokuvan tarinaa. Rooleihinsa palaavat Oscar®-voittaja Meryl Streep, Amanda Seyfried, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård sekä Oscar®-voittaja Colin Firth. Uusina niminä mukana ovat mm. Lily James (Downton Abbey) ja Cher. Traileri: https://youtu.be/_TIRDeLz4Yw

 

Lisätiedot medialle:

Liisa Sauri
Marketing Coordinator
Theatrical Distribution
FINNKINO OY
Mannerheimintie 113
FI-00280 Helsinki – Finland
Tel. +358 50 3585488
liisa.sauri@finnkino.fi
www.finnkinob2b.fi/elokuvalevitys/