Takaisin

31.10.2017 | Night Visions Distribution

NIGHT VISIONS -FESTIVAALILLA KAIKKIEN AIKOJEN OHJELMISTO

Lippujen ennakkomyynti alkaa perjantaina 3.11.

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuvien festivaali Night Visions on julkistanut ohjelmistonsa. Helsingin Kinopalatsissa 22.-26. marraskuuta järjestettävällä festivaalilla esitetään yhteensä 43 pitkää elokuvaa ja seitsemän lyhytelokuvaa.

Ohjelmiston aiemmin julkistamattomista tapauksista kohutuin on James Francon ohjaus The Disaster Artist (USA 2017), joka on kerännyt kehuja muun muassa Toronton ja San Sebastianin elokuvafestivaaleilla ja jolle on jo povattu useita Oscar-ehdokkuuksia. Elokuva kertoo ”huonojen elokuvien Citizen Kaneksi” nimitetyn The Room -elokuvan (USA 2003) hulvattomasta tekoprosessista. The Disaster Artist perustuu Night Visionsissa vierailleen näyttelijä Greg Sesteron samannimiseen omaelämäkerralliseen kirjaan. Pääosassa elokuvantekijä Tommy Wiseauna nähdään ohjaaja Franco.

Toinen kansainvälistä kuohuntaa herättänyt Night Visions -kaappaus on Taylor Sheridanin ohjaama ja käsikirjoittama Wind River (Britannia/Kanada/USA 2017). Elokuvien Sicario ja Hell or High Water käsikirjoittajana parhaiten tunnettu Sheridan voitti Wind Riverillä parhaan ohjaajan palkinnon Cannesin festivaalin kakkossarjassa Un Certain Regardissa toukokuussa. Toimintatrillerin pääosissa nähdään Jeremy Renner ja Elizabeth Olsen.

Festivaalin dokumenttielokuvasarjan odotetuimpiin kohokohtiin lukeutuvat supertähti Jayne Mansfieldin ja okkultisti Anton LaVeyn outoon suhteeseen pureutuva Mansfield 66/67 (USA/Britannia 2017, ohj. P. David Ebersole & Todd Hughes) ja Tony Zierran Stanley Kubrick -dokumentti Filmworker (USA 2017), joka oli tämän kevään Cannes Classics -sarjan ainoa amerikkalaiselokuva. 

Ennakkomyynti

Night Visions -lippujen ennakkomyynti käynnistyy perjantaina 3.11.2017 klo 10.00. Yksittäislippuja myydään Finnkinon verkkokaupassa sekä kaikissa Finnkinon teattereissa, kevytsarjalippuja (10 näytöslippua) kaikissa Finnkinon teattereissa. Yölippuja (la-su-yö 25.-26.11.2017) ja HC-sarjalippuja (23 näytöstä) myydään ainoastaan Helsingin Kinopalatsin kassalta.

Elokuvien esittelyt ja esitysaikataulu.

http://www.nightvisions.info
https://www.facebook.com/nightvisionsfestival
https://twitter.com/nightvisionsff
https://www.youtube.com/user/nightvisionsfilmfest
 
Night Visions pähkinänkuoressa
Perustettu: 1997
Vuosittain esitetyt elokuvat yhteensä: 75-80
Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000
Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2016 elokuvia 29 eri maasta, 5 eri maanosasta
Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012

Tiedotus, kuvat ja haastattelupyynnöt
Tiedottaja
Janne Sundqvist
050 5464 396
janne.sundqvist@nightvisions.info

Night Visions
Festivaalijohtaja
Mikko Aromaa
040 5105 889
mikko.aromaa@nightvisions.info