Takaisin

25.04.2017 | Night Visions Distribution

Kevään Night Visions -festivaali kiinnosti yleisöä - Ranskalainen ihmissyöntidraama kohosi katsotuimmaksi

Pohjoismaiden suurin genre-elokuvafestivaali Night Visions kiinnosti elokuvakansaa. Kevään festivaalin elokuvanäytöksiin ja oheistapahtumiin osallistui yli 5 000 kävijää.

Uutuuselokuvista suosituimmaksi kohosi Cannesin festivaalilta viime vuonna voittokulkunsa aloittanut Julia Ducournaun esikoisohjaus Raw (Grave, Ranska/Belgia 2016). Ohjelmiston dokumenttielokuvasarjan katsotuin elokuva oli puolestaan Hitchcockin Psykon suihkumurhakohtaukseen pureutuva 78/52 (USA 2017), jonka ohjaaja Alexandre O. Philippe kävi esittelemässä elokuvansa yleisölle kaikissa festivaalinäytöksissä.

Klassikkoelokuvista katsotuin oli Tommy Wiseaun kulttitapaus The Room (USA 2003), jonka molemmat festivaalinäytökset myytiin loppuun. Vuosikertaklassikoista kiinnostivat erityisesti tapahtuman kunniavieraaksi Helsinkiin saapuneen Gary Shermanin ohjaukset Dead & Buried (USA 1981) ja Vice Squad (USA 1982), jotka molemmat nähtiin nyt ensimmäistä kertaa sensuroimattomassa muodossaan valkokankaalla Suomessa.

Valtakunnan viriilein elokuvatapahtuma palaa valkokankaille jälleen loka-marraskuussa 2017, kun Night Visions Maximum Halloween -festivaali järjestetään Helsingissä. Syksyn tapahtuman päivämäärät julkistetaan myöhemmin.
 

http://www.nightvisions.info
https://www.facebook.com/nightvisionsfestival
https://twitter.com/nightvisionsff
https://www.youtube.com/user/nightvisionsfilmfest
 

Night Visions pähkinänkuoressa

Perustettu: 1997

Vuosittain esitetyt elokuvat yhteensä: 75-80

Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000

Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2015 elokuvia 27 eri maasta, 5 eri  

maanosasta

Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012
 

Tiedotus
Tiedottaja
Janne Sundqvist
050 5464 396
janne.sundqvist@nightvisions.info

 

Night Visions
Festivaalijohtaja
Mikko Aromaa
040 5105889
mikko.aromaa@nightvisions.info