Takaisin

17.03.2017 | B-Plan Distribution

Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen -elokuvan esitysoikeudet myyty jo 81 maahan 

Elokuvalle ylistävä vastaanotto Ranskassa ja palkinnot Luxemburgista ja Dublinista

Aki Kaurismäen Berliinin elokuvajuhlilla palkittu Toivon tuolla puolen -elokuva on saamassa ennätyksellisen laajan levityksen ulkomailla. Elokuvan levitysoikeudet on myyty nyt 81 maahan, ja siitä on tulossa Aki Kaurismäen myydyin elokuva kautta historian.

Toivon tuolla puolen saa ensi-iltansa useimmissa Euroopan maissa vielä tämän kevään aikana. Maaliskuussa elokuva avaa mm. Belgiassa (ensi-ilta 22.3.), Saksassa ja Sveitsissä (30.3.), huhtikuussa Hollannissa ja Espanjassa, ja toukokuussa Isossa-Britanniassa. Euroopan lisäksi elokuvan esitysoikeudet on myyty Pohjois-Amerikkaan, Lähi-itään, Pohjois-Afrikkaan sekä useisiin maihin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Ranskassa Toivon tuolla puolen tuli ensi-iltaan viime keskiviikkona ja sai siellä kriitikoilta ylistävän vastaanoton. Elokuva avasi Diaphana Distributionin levittämänä 137 elokuvateatterin kankaalla ympäri maan. Ranskalaisen elokuva-arvioita listaavan AlloCiné-sivuston mukaan elokuvan saamien arvioiden keskiarvo on 4,3 tähteä viidestä. Muun muassa L’Express-viikkolehti luonnehti elokuvaa Aki Kaurismäen parhaaksi elokuvaksi sekä Kaurismäkeä yhdeksi aikamme tärkeimmistä elokuvaohjaajista.

Ruotsissa elokuva saa teatteriensi-iltansa Folkets Bion toimesta tänään 37 elokuvakankaalla ympäri maan. Svenka dagbladet antoi elokuvalle täydet viisi tähteä ja SVT Kulturnyheternan mukaan elokuva on ”niin ihana, niin hyvä. Kaurismäki briljeeraa!“. Kulturbloggenin mukaan elokuvan tulisi varautua Oscar-ehdokkuuteen.

Toivon tuolla puolen on jatkanut menestyksekkäänä myös festivaalipalkintojen rintamalla. Berliinin elokuvajuhlien parhaan ohjaajan Hopeinen karhu -palkinnon jälkeen elokuva palkittiin viime viikolla Luxembourg City Film Festivalilla Grand Prix -palkinnolla, jonka arvo on 10 000€. Lisäksi elokuvan toisessa pääosassa nähtävä Sherwan Haji palkittiin helmikuun lopulla Audi Dublin International Film Festivalilla The Dublin Film Critics Circlen jakaman parhaan näyttelijän palkinnolla.

Suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen risteävistä poluista kertovan elokuvan pääosassa nähdään Sherwan Hajin lisäksi Sakari Kuosmanen, ja sen on kuvannut 35 millimetrin filmille Timo Salminen. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 3. helmikuuta, ja se on kerännyt tähän mennessä lähes 43 000 katsojaa. Elokuvan on tuottanut Sputnik Oy yhteistyössä Bufo Oy:n kanssa ja sen levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution Oy. Toivon tuolla puolen on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.
 

Arvioita elokuvasta Ranskan ja Ruotsin medioissa:
”Aki Kaurismäen paras elokuva. Koskettava ja humanistinen kuin hän itse. Aki Kaurismäki on yksi aikamme tärkeimmistä elokuvaohjaajista” - L’Express
”Suurenmoinen, humanistinen ja runollinen satu” - La République
”Koskettava ja tyylikäs” - Le Figaro
”Kaurismäen elokuva on hienovaraisen syvä ja kaunis oodi veljeydelle” - Télérama
”Koskettava, hauska, lumoava” - Le Parisien
”Runollinen ja burleski satu. Vastustamaton!” - Elle
”Aki Kaurismäen uusin elokuva on mestariteos ja sukua hänen parhaimmille elokuvilleen Tulitikkutehtaan tytölle ja Kauas pilvet karkaavat.” - Nouvel Observateur
"Niin ihana, niin hyvä. Kaurismäki briljeeraa!” – Kulturnyheterna, SVT
“Huumori, lämpö ja henkilökohtaisuus voittaa.” - SR, P4
“Varautukaa Oscar-ehdokkuuteen” - Kulturbloggen
“Inhimillistä lämpöä enemmän kuin tulikuumassa saunassa” - Sydvenskan
“Elokuvien maailmaneliittiä” - Västerbottenkuriren

Yhteenveto elokuvan Ranskassa saamista arvioista AlloCiné-sivustolla: http://www.allocine.fr/film/fichefilm-243516/critiques/presse/

 

Lisätietoja:
Helena Mielonen
B-Plan Distribution
helena@b-plan.fi
041 532 3394