Takaisin

15.03.2017 | Night Visions Distribution

Night Visions -ohjelmistossa Cannes-hittejä ja venäläisiä supersankareita

Pohjoismaiden suurin genre-elokuvatapahtuma tuo huhtikuussa Helsinkiin yli 30 pitkää elokuvaa.

Kevään Night Visions -festivaali huuhtoo mämmin pois putkistosta heti pääsiäispyhien jälkeen. Night Visions Back to Basics 2017 -tapahtuman ohjelmistossa nähdään Helsingissä 19.-23. huhtikuuta yli 30 pitkää elokuvaa ja joukko tarkoin valittuja lyhytelokuvia. Valkokankaita on käytössä viisi: Eerikinkadun Andorran ja Dubrovnikin sekä Töölön Korjaamo Kinon kahden salin lisäksi Pohjoismaiden suurin genre-elokuvien festivaali valtaa nyt ensimmäistä kertaa myös Savoy-teatterin.

Useimmat ohjelmiston avainelokuvat ovat aloittaneet voittokulkunsa maailman tärkeimmiltä festivaaleilta. Ne kaikki nähdään Night Visions -kankailla ensimmäisenä Suomessa.

Julia Ducournaun esikoisohjaus Raw (Grave, Ranska/Belgia 2016) on väkevä kauhudraama lihan ja sen syönnin iloista. Elokuva sai maailmanensi-iltansa Cannesin festivaalin Critics' Week -sarjassa. Se voitti Cannesissa kansainvälisten kriitikkojen FIPRESCI-palkinnon ja kohosi sittemmin yhdeksi vuoden kohutuimmista sekä palkituimmista genre-elokuvista.

Vampyyridraama The Transfiguration (USA 2016) jäi Cannesin Un Certain Regard -sarjassa kakkoseksi vain Juho Kuosmasen Hymyilevälle miehelle. Newyorkilaisohjaaja Michael O'Shean ensimmäinen pitkä elokuva sivuaa Oscar-magneettien tavoin myös ajankohtaisia rotukysymyksiä.

Suomessa harvoin nähtävää venäläistä nykyelokuvaa ohjelmistossa edustaa Sarik Andreasyanin ohjaus Guardians (Zashchitniki, Venäjä 2017). Kotimaansa ensimmäinen täysverinen supersankariseikkailu ei kalpene rahtuakaan Hollywoodin Marvel-filmatisointien rinnalla. Guardians saa kahden viikon kuluttua ensi-iltansa myös Kiinassa yli 7 000 valkokankaalla.

Hyytävästä ihmiskokeesta kertova The Belko Experiment (USA 2016) sai ensiesityksensä maailman suurimmalla elokuvafestivaalilla Torontossa. Australialaisen Greg McLeanin (Wolf Creek) ohjauksen on kirjoittanut Hollywood-kärkikaartiin ponnistanut genrekonkari James Gunn (Guardians of the Galaxy). Yhdessä keskeisessä roolissa vaikutuksen tekee Michael Rooker (The Walking DeadHenry Lee Lucas - Sarjamurhaaja).

Toronton festivaalin ohjelmistosta nähdään myös brittiohjaajien kiinnostavimpaan kärkeen lukeutuvan Ben Wheatleyn (High-Rise) tuorein työ, toimintatrilleri Free Fire (Ranska/Britannia 2016). Elokuvan pääosissa loistavat mm. Oscar-kohun keskiöön kohonnut Brie Larson ja Cillian Murphy.

Yhdysvaltain maineikkaimmalta festivaalilta Sundancesta Helsinkiin saapuu tuoreeltaan naistekijöiden kauhuantologia XX (USA/Kanada 2017), jonka ohjaajiin lukeutuu elokuvistaan Girlfight ja Jennifer's Body muistettava Karyn Kusama.

Dokumenttielokuvasarjan toistaiseksi kovin kaappaus on April Jonesin ohjaus The Mentors: Kings of Sleaze Rockumentary (USA 2017). 1970-luvun Seattlesta maailmanvalloituksensa aloittaneen, yhä aktiivisesti pahennusta herättävän yhtyeen valokeilaan nostava teos saa Night Visionsissa maailmanensi-iltansa.

Kevään 2017 festivaalin ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan keskiviikkona 29.3.2017. Lippujen ennakkomyynti käynnistyy perjantaina 31.3.2017 festivaalin verkkokaupassa osoitteessa www.nightvisions.info
 
http://www.nightvisions.info
https://www.facebook.com/nightvisionsfestival
https://twitter.com/nightvisionsff
https://www.youtube.com/user/nightvisionsfilmfest
 

Night Visions pähkinänkuoressa
Perustettu: 1997
Vuosittain esitetyt elokuvat yhteensä: 75-80
Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000
Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2016 elokuvia 29 eri maasta, 5 eri maanosasta
Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012
 
Tiedotus / kuvat ja haastattelupyynnöt
Tiedottaja
Janne Sundqvist
050 5464 396
janne.sundqvist@nightvisions.info

Festivaalijohtaja
Mikko Aromaa
040 5105 889
mikko.aromaa@nightvisions.info