Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

03.08.2009
Opetusministeriö julkaisi ehdotuksensa vuoden 2010 talousarvioon

Opetusministeriön tänään julkaisemassa budjettiehdotuksessa vuodelle 2010 esitetään elokuvan tuotantoon ja levitykseen 20 236 000 euroa (2009: 17 736 000 euroa), elokuvateattereiden digitalisoinnin edistämiseen 950 000 euroa, elokuvakulttuurin edistämiseen 4 082 000 euroa ja lasten- ja nuorten elokuvakulttuurin kehittämiseen 1 062 000 euroa.

Elokuva-alaa koskevina tavoitteina esitetään muun muassa:

– Audiovisuaalisen kulttuurin tuotekehitystä, tuotantoa ja jakelua edistetään sekä turvallista mediaympäristöä kehitetään. Kuvaohjelmalainsäädäntöä koskeva hallituksen esitys viimeistellään ja muodostetaan Valtion elokuvatarkastamosta Medianeuvosto.
– Tekijänoikeuslainsäädäntöä kehitetään ja tuetaan hyviä käytäntöjä tekijänoikeuspolitiikassa. Edistetään tekijänoikeusjärjestelmän sivistyksellisten tavoitteiden mukaisia ratkaisuja, joilla tuetaan opetusta ja tutkimusta sekä kirjastojen, arkistojen ja museoiden toimintaa. Vahvistetaan tekijänoikeustietämystä peruskouluissa.
– Toimeenpannaan rakennerahastokauden 2007—2013 ESR:n valtakunnallisia kehittämisohjelmia. Edistetään elokuvien esitys- ja jakelutoiminnan modernisointia alueellisesti kattavan elokuvateatteriverkoston vahvistamiseksi. Tuetaan audiovisuaalisen alan ammattilaisten ja yrittäjien alueellista toimintaa ja alan osaamista ja alan tarpeisiin soveltuvia täsmäkoulutushankkeita.
– Lastenkulttuuripoliittista ohjelmaa toimeenpannaan tukemalla mm. Taikalamppuverkoston toimintaa lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden ja taidekasvatusmahdollisuuksien alueellisen saatavuuden parantamiseksi. Tuetaan monipuolisen eri ikäryhmille suunnatun audiovisuaalisen kulttuurin tarjontaa ja parannetaan elokuvaklassikoiden saatavuutta. Tuetaan medialukutaitoa, media- ja elokuvakasvatusta, lasten ja nuorten elokuvatarjontaa.
– Elokuvatarkastamon yhteyteen perustetaan syksyllä 2010 medianeuvosto ja sen tehtäviin liittyen kaksi mediakasvatuksen asiantuntijavirkaa. Tehdään kansainvälisiä ja kansallisia vertailu- ja tarveselvityksiä, lisätään tiedottamista medianeuvostoon ja mediakasvatukseen sekä kuvaohjelmalain uudistukseen liittyen. Käynnistetään mediakasvatussivuston suunnittelu.

Budjettiesitys löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta (pdf) http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Linjaukset_ja_rahoitus/talousarviot/talousarvioasiakirjat_2010/liitteet/PL29_.pdf






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay