Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

13.05.2009
Kulttuurineuvosto keskusteli laillisesta ja laittomasta verkkotarjonnasta

OPM:n tiedote 12-05-2009

Brysselissä tiistaina kokoontunut EU:n kulttuurineuvosto keskusteli luovien verkkosisältöjen laillisen tarjonnan edistämisestä ja toimista laittoman tarjonnan vähentämiseksi. Keskustelun taustalla ovat marraskuussa 2008 hyväksytyt päätelmät kulttuurista ja luovaa verkkosisältöä koskevan laillisen tarjonnan edistämisestä sekä piratismin ehkäisemisestä ja torjumisesta. Suomen valtuuskuntaa johti valtiosihteeri Carl Haglund.

– Suomi on jo ryhtynyt toimenpiteisiin laillisen tarjonnan edistämiseksi käymällä laajapohjaiset toimialakeskustelut, joiden tarkoituksena on edistää luovien sisältöjen sähköistä kaupankäyntiä. Keskusteluissa käytiin läpi tiedottamiseen, oikeudellisiin ja teknisiin kysymyksiin liittyviä asioita. Suomessa arvioidaan parhaillaan nykylainsäädännön toimivuutta ja mahdollisia muutostarpeita. Luovien toimialojen omissa suunnitelmissa on myös tiedotuskampanja laitonta jakelua koskevan tietoisuuden lisäämiseksi ja passiivisen yleisön herättämiseksi, kertoi Haglund.

Haglund korosti, että sekä luovien verkkosisältöjen kauppa että laiton verkkojakelu ovat rajat ylittäviä ilmiöitä ja ongelmia, joihin tarvitaan myös yhteisön tason ratkaisuja.

Haglundin mukaan on valitettavaa, ettei luovien verkkosisältöjen taloudellinen potentiaali ole toteutunut nopeammin. Yhtenä esteenä hän näkee sellaiset asenteet, joiden mukaan esteettömässä ja vapaassa verkkomaailmassa kaiken kopioinnin ja levityksen pitäisi olla sallittua.

– Toisille kuuluvan aineettoman omaisuuden kunnioittamisen pitäisi kuulua tietoyhteiskunnan etiikkaan ja sen kansalaistaitoihin. Vapaa tiedonkulku ja avoin internet, sekä teknisillä järjestelyillä tuettu sisältöjen sähköinen kauppa voivat toimia rinnakkain. Laillisen tarjonnan kehittäminen ei kuitenkaan ole hallitusten vaan markkinoiden toimijoiden, sisältöä tuottavien tekijöiden ja teollisuuden sekä internet-palvelujen tarjoajien asia, sanoi Haglund.
– Hallitusten tulee luoda olosuhteet toimiville markkinoille. Laillisen tarjonnan lisääminen yksin ei ole riittävä ratkaisu. Tarvitaan myös toimia, jotka tähtäävät suoraan laittoman tarjonnan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Tarvitaan täytäntöönpanokeinojen tehostamista ja toimivuuden edistämistä.

Kulttuurineuvosto hyväksyi lisäksi päätelmät kulttuurista luovuuden ja innovoinnin innoittajana. Päätelmissä korostetaan kulttuurin ja luovuuden merkitystä innovaatioiden synnylle. Päätelmien mukaan Lissabonin tavoitteiden saavuttamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi tulisi investoida strategisesti kulttuuriin sekä kulttuuriteollisuuteen ja luoviin aloihin. Päätelmien yhtenä tarkoituksena on antaa neuvoston kontribuutio komission kulttuuriteollisuutta ja luovia aloja koskevan vihreän kirjan valmisteluun, joka odotetaan valmistuvan vuoden 2010 alkupuolella.

Kulttuuriministerineuvosto nimesi lisäksi vuosien 2012 ja 2013 kulttuuripääkaupungit. Guimarães (Portugal) ja Maribor (Slovenia) ovat vuoden 2012 kulttuuripääkaupunkeja ja Marseille (Ranska) sekä Kosiče (Slovakia) vuoden 2013 kulttuuripääkaupunkeja.

Lisätietoja:
- av-asiat: johtaja Jukka Liedes, puh. (09) 160 77481, 040 5430 333
- kulttuuri: kulttuuriasiainneuvos Mervi Tiensuu-Nylund, puh. (09) 160 77266, 040 7221 328

Linkki: Opetusministeriön tiedote






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay