Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Uutisarkisto

14.02.2007
Alkoholin elokuvateatterimainonta kiellettiin alle 18-vuotiaille sallittujen elokuvien alussa

Eduskunta hyväksyi eilen toisessa käsittelyssä alkoholilain muutosesityksen keskusteluitta. Ensimmäisessä käsittelyssä esitys hyväksyttiin äänin 104–71.

Hyväksytyn lain mukaan miedon alkoholijuoman ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän juoman mainonta, epäsuora mainonta ja kuluttajiin kohdistuva muu myynninedistämistoiminta sekä sen liittäminen muun tuotteen tai palvelun mainontaan ja myynninedistämistoimintaan on kielletty, jos se toteutetaan televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) mukaisessa televisiotoiminnassa kello 7–21 tai kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain (775/2000) mukaisesti 18 vuotta nuoremmille esitettäväksi sallitun kuvaohjelman elokuvateatterissa tapahtuvan julkisen esittämisen yhteydessä.

Käytännössä lakimuutos lopettaa alkoholimainonnan kokonaan elokuvateattereissa. Valtion elokuvatarkastamon tilastojen mukaan viimeisimmän viiden vuoden aikana elokuvateatterilevityksessä oli alle 18-vuotiailta kiellettyjä elokuvia seuraavasti: 2006 – 6, 2005 – 6, 2004 – 9, 2003 – 5, 2002 – 5. Näistäkin elokuvista osa oli maahantuotuja festivaalielokuvia.

Alkoholimainonta on SEOL:inkin mielestä suunnattava vain täysi-ikäisille, mutta hallituksen esityksessä ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa ei otettu millään tavalla huomioon, että elokuvien ikärajat eivät ole suositusikärajoja: hyvin monet kaiken ikäisille sallituista elokuvista sekä alhaisten ikärajojen elokuvat ovat suunnattu täysi-ikäisille. Näiden elokuvien yleisö – ikärajoista riippumatta – koostuu lähes yksinomaan aikuisyleisöstä. Elokuva-ala pitää kiinni niin lainsäädännöllä määrätyistä elokuvien ikärajoista kuin myös sellaisesta alaikäisten suojelusta, josta ei erikseen laissa säädetä. Ala tuntee vastuunsa yleisöstään.

Lakiesitys kohteli elokuva-alaa ankarammin kuin esimerkiksi tv:tä, puhumattakaan alkoholimainonnasta lehdistössä tai ulkomainonnassa, mihin lakiesityksessä ei puututtu lainkaan. Internetissä tapahtuvasta alkoholimainonnasta oltiin ihan hissukseen, sen kontrollointi kun on käytännössä mahdotonta.

Elokuvateatterimainonnan sääntely oli lakikokonaisuudessa mitättömään detaljiin puuttumista. Toivoimme, ettei lainsäätäjä kajoisi elokuvateatteritoimialaan vain siksi, että alamme on ikärajalainsäädännön vuoksi hyvin helposti säädeltävissä. Saihan sitä toivoa.

Linkki: Eduskunnan täysistunto 13.2.2007
Linkki: Eduskunnan käymä keskustelu lakiesityksestä 6.2.2007
Linkki: Äänestys 7.2.2007 
Linkki: Äänestysjakauma
Linkki: Hallituksen esitys 
Linkki: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö vastalauseineen 






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay